Syyttäjä: Moskovan pommi-isku rasistinen teko

Iskusta pidätetyt kuuluvat viranomaisten mukaan äärioikeistolaiseen kansallismieliseen ryhmittymään.

Moskovalaisella Tsherkizovon torilla eilen tehtyä pommi-iskua tutkitaan mahdollisena rasistisena hyökkäyksenä, Moskovan syyttäjänviraston edustaja kertoo. Räjähdyksessä kuoli kymmenen ja haavoittui yli 40 ihmistä. Kuolleista viisi oli kansallisuudeltaan kiinalaisia ja yksi vietnamilainen. Osa uhreista oli tiistaina yhä tunnistamatta.

Poliisi pidätti jo eilen iskusta epäiltyinä kaksi henkilöä. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan epäillyt ovat nuoria miehiä, jotka kuuluvat äärioikeistolaiseen kansallismieliseen ryhmittymään.

Talouslehti Kommersant puolestaan kirjoitti, että pidätettyjä on kuulustellut Venäjän turvallisuuspoliisin FSB:n ääriliikkeisiin ja terrorismiin keskittynyt yksikkö.

Tsherkizovon torilla toimii runsaasti kiinalaisia, vietnamilaisia ja Keski-Aasian IVY-maista kotoisin olevia kauppiaita. Tori tunnetaan Moskovassa myös Euraasian nimellä.

Aluksi pommi-iskun epäiltiin liittyneen rikollisryhmittymien välienselvittelyyn, ja se on Venäjän pääsyyttäjä Juri Tshaikan mukaan edelleen tutkinnassa toisena vaihtoehtona.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat