Syyttäjä: Kuopiolaisäiti huijasi isän pois asunnosta murhapäivänä

Kahden lapsensa murhasta syytetty nainen suunnitteli surmatöitä syyttäjän mukaan kahden viikon ajan ennen tapahtunutta.

Syyttäjä katsoo, että teot tehtiin vakavasti harkiten. Syyttäjän mukaan surmapäivänä äiti valehteli lasten isälle saadakseen tämän poistumaan perheen asunnosta.

Hän oli selvittänyt etukäteen kuopiolaisen jääkiekkoseuran Kalpan kotipelit, jotta saisi isän pois asunnosta muutaman tunnin ajaksi. Isä toimi tuolloin lasten pääasiallisena hoitajana.

Äiti hukutti ensin 2,5-vuotiaan poikansa ja sen jälkeen 1,5 kuukautta vanhan poikansa lapsille tarkoitettuun kylpyammeeseen.

Syyttäjä katsoo, että teko on kokonaisuudessaan törkeä, koska se on kohdistunut täysin puolustuskyvyttömiin lapsiin.

Äiti on esitutkinnassa myöntänyt surmanneensa lapsensa kotonaan marraskuussa. Hän itse soitti tekonsa jälkeen hätäkeskukseen. Tapauksella ei poliisin mukaan ollut ulkopuolisia silminnäkijöitä.

Murhasyytteiden käsittely alkoi Pohjois-Savon käräjäoikeudessa hetki sitten. Syyttäjä vaatii naiselle elinkautista vankeusrangaistusta kahdesta murhasta. 

Kuopiolaisäiti murtui kyyneliin oikeudessa 1:03


Lue myös:

    Uusimmat