Syyttäjä: Cannonballin ja United Brotherhoodin jäsenet hakkasivat yhdessä velkaisen miehen

Syyttäjä vaatii rangaistuksia Cannonball- ja United Brotherhood -järjestöjen jäsenille 24-vuotiaan miehen kiristämisestä. Asiaa käsitellään tänään Helsingin käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan uhrilta perittiin velkaa väkivaltaa käyttämällä ja sillä uhkaamalla. Miehen 800 euron velka oli siirtynyt Cannonballin jäsenen perittäväksi ja syytteen mukaan se kasvoi viime vuodenvaihteen aikoihin moninkertaiseksi.

Syyttäjä mukaan uhri pakotettiin esimerkiksi ostamaan osamaksulla 23 000 euroa maksanut Mercedes Benz -merkkinen henkilöauto Cannonballin jäsenelle. Kauppaan liittyen uhria olisi uhattu käsiasetta esittelemällä.

- Toinen vastaajista oli uhkaustilanteessa pukeutunut jengiliiveihihin ja käyttänyt näin hyväkseen jengin väkivaltaista mainetta, kihlakunnansyyttäjä Perttu Könönen sanoi Helsingin käräjäoikeudessa.

Samassa yhteydessä uhrilta otettiin syytteen mukaan tämän asunnon avaimet ja myöhemmin sieltä vietiin muun muassa taulutelevisio ja digiboksi.

Syyttäjä: Pahoinpitely kerhotilassa

Seuraavan kerran uhrilta vaadittiin syyttäjän mukaan lisää rahaa uudenvuodenpäivänä Cannonballin kerhotilojen takahuoneessa Helsingin Alppilassa.

- Uhri oli viety takahuoneeseen, jossa vastaajat löivät häntä vähintään 20 kertaa päähän. Välillä yksi heistä laittoi hanskan käteen, koska käsi oli auennut verille hakkaamisen takia, Könönen sanoi jutun käsittelyssä.

Tilanteessa uhri joutui luopumaan 3000 euron arvoisesta kellostaan, joka on jäänyt kateisiin.

Könösen mukaan osa takahuoneessa olleista vastaajista toimi Cannonballin ja osa United Brotherhoodin lukuun. Syyttäjän käsityksen mukaan uhri oli hakenut apua UB:lta sen jälkeen, kun tilanne oli Cannonballin jäsenten kanssa kärjistynyt.

Uhrin mukaan apua olikin ensin tullut, mutta uudenvuodenpäivänä tilanne oli kääntynyt päälaelleen ja molempien kerhojen jäsenet syyttivät häntä valehtelusta.

Pahoinpitelyn jälkeen uhrilta oli syytteen mukaan vaadittu vielä rahaa. Kaksi syytettyä oli kumpikin vaatinut uhrilta 5000 euroa valehtelusta ja vaatimusta oli syytteen mukaan tehostettu uhkaamalla korvan leikkaamisella ja polveen ampumisella.

Puolustus kiistää

Kaikki syytetyt kiistävät rikokset. Heidän mukaansa uhri luopui omaisuudestaan vapaaehtoisesti ja esimerkiksi television hausta asunnosta oli sovittu etukäteen.

Lisäksi uhrin oli tarkoitus maksaa autosta vain ensimmäinen tuhannen euron erä, minkä jälkeen vastaaja olisi maksanut auton itse loppuun.

Kaikki kiistivät osallistuneensa epäiltyyn pahoinpitelyyn ja uhkailuun uudenvuodenpäivänä. Syytettyjen mukaan tällaista tilannetta ei ole ollut. Yksi henkilö myös kiisti kuuluvansa United Brotherhood -järjestöön.

Puolustus myös ihmetteli uhrin kertomusta ja toimintaa uudenvuodenpäivän jälkeen, sillä sen mielestä uhrilla olisi pitänyt olla vakavia vammoja, jos häntä olisi pahoinpidelty syytteen kuvaamalla tavalla.

Rikosnimikkeinä käräjäoikeudessa käsitteltävässä jutussa ovat muun muassa törkeä kiristys, törkeä ryöstö ja törkeä kiristyksen yritys. Lisäksi käsitellään epäiltyjä törkeää huumausainerikosta ja törkeää ampuma-aserikosta.

Vastaajia vyyhdissä on kaikkiaan kuusi.

Lue myös:

    Uusimmat