Mainos

Syyttäjä: Auer väkivaltainen jo ennen surmayötä

Syyttäjien valituslupahakemuksesta Ulvilan surma-asiassa ilmenee, että Anneli Auerin ja hänen miehensä Jukka S. Lahden välillä on ollut lukuisia riitoja ennen Lahden kuolemaa.

Syyttäjän mukaan Auerin lapset ovat kertoneet elokuussa lisätutkinnassa, että perheessä on ollut vakavia ongelmia ja että muun muassa kolmea lasta on kohdeltu poikkeuksellisen huonosti.

- Anneli Auer on kohdistanut väkivaltaa Jukka Lahteen jo ennen surmayötä, syyttäjät kirjoittavat valituslupahakemuksessa motiivia käsittelevässä osiossa.

Syyttömäksi todettu Auer kertoi käräjä- ja hovioikeudessa, että perheessä oli kaikki hyvin eikä hänellä ollut mitään painavaa syytä tappaa miestään.

- Elokuussa 2011 esiin tullut uusi todistelu osoittaa väitteen vääräksi ja päinvastoin osoittaa, että perheessä oli lukuisia ongelmia ja myös lapsiin kohdistunutta väkivaltaa, syyttäjät perustelevat valituslupahakemuksessa.

Korkein oikeus (KKO) päätti tänään valituslupahakemuksen julkisuudesta. Toistaiseksi salassa pidetään Auerin alaikäisten lasten kertomuksia.

Syyttäjät yrittävät saada jutun korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Hovioikeus vapautti Auerin murhasyytteistä heinäkuussa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.