Syyttäjä: Aarnion rooli huumekaupassa ”järjestelijä”

Apulaisvaltakunnansyyttäjän Jorma Kalskeen mukaan Helsingin huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion rooli huumejutussa oli ”järjestelijä”.

- Tässä vaiheessa tyydyn toteamaan, että hän eräiden muiden henkilöiden kanssa on ollut järjestämässä yhteyksiä ja maahantuontia. Se miten se on käytännössä tapahtunut se on sitten oikeudenkäynnin asia, Kalske sanoo.

Syyttäjä: Aarnion rooli huumekaupassa ”järjestelijä” 3:49


Valtakunnansyyttäjänvirasto nosti torstaina syytteet Aarniota vastaan kuudesta törkeästä huumausainerikoksesta. Syyttäjän mukaan kyse on noin tuhannesta hasiskilosta, jotka on salakuljetettu Hollannista.

Aarnio on kiistänyt kaikki rikosepäilyt.

Millaista näyttöä on?

- Tietysti näytönkin erittely kuuluu oikeudenkäyntiin, mutta voin sanoa, että tässä on kirjallista näyttöä ja kuulusteluja, Kalske sanoo lisäten listaan vielä puhelintiedot.

Syyttäjän mukaan huumekaupoilla on hankittu yli 1,5 miljoonan euron hyöty.

Syyttäjä vaatii Aarniolle huumejuttujen maksimirangaistusta eli 13 vuotta vankeutta. 

Mikä on Aarnion saama hyöty?

- En lähde niitä erittelemään. Katsotaan oikeudenkäynnissä.

Tammikuussa alkaa ns. Trevoc-haaran oikeudenkäynti ja huumejuttuun päästänee toukokuussa 2015.

Myös kolme muuta Helsingin huumepoliisin poliisimiestä sai syytteen, mutta huume-epäilyt eivät koske heitä. Kyse on virkarikoksista.

Vielä juttuja vireillä

Aarniota koskevia rikosepäilyjä on ollut kaikkiaan kolmisenkymmentä. Nyt syyteharkintaa odottaa vielä seitsemän juttua.

- Vakavin rikosepäily kohdistuu todistusaineiston vääristelemiseen eli ns. lavastusasiaan.

- Niiden lisäksi on vielä muutamia aiheita tutkinnassa. Kevään kuluessa saamme tarkempaa tietoa siitä siilaantuuko niistä mitään syyttäjälle asti.

Lue myös:

    Uusimmat