Syysmyrskyt alkoivat

Lumisade haittasi eteläisen Suomen tieliikennettä eilisiltana. Nyt yöllä syysmyrsky on riehunut Helsingin seudulla. Länsi-Euroopassa myrskyn kaatama puu surmasi yhden ihmisen.

Syksyn ensimmäinen myrsky on katkonut puita, mutta toistaiseksi se ei ole aiheuttanut vakavia onnettomuuksia.
Pelastuslaitokset saivat yön aikana hieman tavanomaista enemmän hälytystehtäviä, valtaosa niistä aiheutui voimakkaan tuulen laukaisemista automaattihälyttimistä.

Sakea lumisade haittasi liikennettä

Sen sijaan eilen illansuussa alkanut sakea lumisade haitasi liikennettä eteläisessä Suomessa.
Muun muassa Tuusulanväylällä sattui illan aikana useita ulosajoja. Myös Helsingin ja Turun välisellä valtatiellä on kolaroitu.

Tiet ovat olleet liukkaita kaikkialla Suomessa. Joroisissa poliisi loukkaantui eilen aamupäivällä, kun hän jäi auton alle mennessään selvittämään ojaanajoa valtatie 5:llä.

Länsi-Euroopassa riehunut syksyinen myrskysää on tehnyt tuhojaan erityisesti Englanissa, missä yksi ihminen kuoli kaatuneen puun alle. Ranskan rannikolla myrsky saattoi useita aluksia vaaraan, onnettomuuksista ei kuitenkaan ole raportoitu.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat