Syysmyräkkä lähestyy lounaasta – katso sadetutka

Voimakas matalapaine sateineen kulkee maan etelä- ja keskiosan yli keskiviikkona. Tuuli voimistuu lähelle myrskylukemia lounaisilla merialueilla. Maa-alueilla voimakkaimpia puuskia ennustetaan Lounais-Suomeen.

Tänään tiistaina tuuli voimistuu vähitellen maan etelä- ja keskiosassa. Lounaassa voi tulla vesikuuroja.

Matalapaineen sateet saapuvat keskiviikkoaamuna Lounais-Suomeen.

– Lounaisilla merialueilla kaakkoistuuli käy lähellä myrskylukemia ja maa-alueillakin voi olla kovia puuskia keskiviikkona aamupäivällä. Keskiviikkoiltana sateen etureuna on edennyt jo Oulun korkeudelle asti, lounaassa sää poutaantuu. Sadealue pysähtyy Lapin etelärajalle ja sateen pohjoisreunassa voi tulla räntää tai jopa lunta torstain vastaisesta yöstä alkaen, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Seuraava vesisadealue saapuu Lounais-Suomeen jo torstai-iltapäivän aikana.

– Pohjois-Suomessa mennään jatkossa öisin säännöllisesti pakkasen puolelle ja jos sataa, sade on helposti lunta tai räntää. Pohjoisessa kannattaa siis olla jo talvirenkaat käytössä, toteaa Pekka Pouta.

Etelässä lämpötilat ovat noin kymmenessä asteessa, pohjoisessa alle viidessä asteessa.

Seuraa sateiden etenemistä ja ennustetta MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolla ovat lisäksi muun muassa paikkakuntakohtaiset ennusteet ja tuuliennuste.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:





Uusimmat