Syyskuussa sää suosi

Syyskuun sää oli aurinkoinen ja vähäsateinen. Ilmatieteen laitoksen mukaan sateet jäivät syyskuussa hyvin vähäisiksi erityisesti maan lounaisosassa. Varsinais-Suomessa satoi yleisesti varsin vähän, 5-12 millimetriä. Satakunnassa, Hämeessä, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla hieman enemmän, mutta vain 10-20 prosenttia pitkäaikaisesta keskiarvosta.

Linjan Kotka-Kokkola länsipuolella satoi alle puolet pitkän ajan keskiarvosta. Syyskuun sademäärä oli maan itäosassa sekä Oulun läänissä 25-50 millimetriä. Lapin läänissä satoi 50-100 millimetriä. Pohjoisessa suurimmat sademäärät olivat yli 1,5-kertaiset kauden 1971-2000 keskiarvoon nähden. Lähestyvän talven ensimmäiset lumipeitteiset aamut koettiin Käsivarren Lapissa 20. syyskuuta. 26.-27. syyskuuta lunta satoi myös muualla maata.

Aurinko paistoi syyskuussa runsaanpuoleisesti koko maassa. Auringonpaistetunteja kertyi noin 160-200. Lapissa aurinko paistoi 110-140 tuntia. Syyskuussa olikin 1,2-1,3-kertaisesti pitkän ajan keskiarvoja aurinkoisempaa. Syyskuun alku oli ajankohtaan nähden kolea koko maassa. Kolean jakson jälkeen päästiin kuitenkin vielä kesäisiin lämpötiloihin suuressa osassa maata. Lapissa kesäinen lämpö jatkui viikon, ja muualla maassa lämpimiä säitä oli yli kahden viikon ajan. Kuukauden lopussa oli Lapissa kipakoita pakkasöitä.

Etelä-Suomessa sää oli taas ajoittain pilvinen ja kostea. Syksyn ensimmäinen myrsky koettiin 23. syyskuuta, kun Jäämereltä itään liikkunut matalapaine kehitti Perämerelle syvän osakeskuksen. Sisämaassa lähinnä Hämeestä Kainuuseen ulottuvalla vyöhykkeellä etelästä puhaltanut tuuli kaatoi paikoin puustoa. Myrsky oli voimakkaimmillaan Perämerellä, jossa suurimmat 10 minuutin keskituulen nopeudet olivat 25-26 metriä sekunnissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat