Syyskuun 11. komissio listasi hukattuja tilaisuuksia

Kongressin komission mukaan Bushin kaudelle osuu kuusi ja Clintonin kaudelle neljä mahdollisuutta estää iskut.

Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän iskuja tutkineen ryhmän loppuraportti listaa kymmenen Bushin ja Clintonin hallintojen hukkaamaa tilaisuutta havaita tai estää iskut, kirjoittaa Washington Post -lehti. Lehti siteeraa hallituksen virkamiehiä ja muita raportin tuntevia lähteitä.

Yhdysvaltain kongressin komission mukaan kuusi "operationaalista mahdollisuutta" osuu Bushin kaudelle ja neljä Clintonin. Virallisesti huomenna julkaistavassa raportissa tutkijaryhmä ei kuitenkaan väitä, että iskut olisi voitu estää.

Lähes 600-sivuisen raportin mukaan monet tilaisuuksista olisivat vaatineet onnekkaiden yhteensattumien summan, jotta lopputulos olisi ollut toisenlainen, kertoo nimettömänä pysyttelevä virkamies.

Toinen hallituksen virkamies sanoo, että listalla on muun muassa keskustiedustelupalvelu CIA:n epäonnistuminen lisätä kaksi itsemurhalentäjää terroristilistalle ja useita epäonnistuneita yrityksiä tappaa tai vangita Osama bin Laden. Listalla olisivat myös tiedustelupalveluiden vaikeudet koota selkeää kuvaa terroriuhasta.

Selonteosta on tihkunut tietoja julkisuuteen aiemminkin. Viime viikolla Time ja Newsweek kertoivat, että tutkijaryhmä epäilee Iranin auttaneen al-Qaida-terroristeja ennen iskuja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat