Syyriasta on paennut jo miljoona lasta

Syyrialaislapsia pakolaisleirillä Deirzanounin kylässä Libanonissa 10.1.2013.
Syyrialaislapsia pakolaisleirillä Deirzanounin kylässä Libanonissa 10.1.2013.Epa
Julkaistu 23.08.2013 08:25(Päivitetty 27.08.2013 16:28)

Syyrian sisällissodan kahdesta miljoonasta pakolaisesta puolet on lapsia, kertovat YK:n lastenjärjestö Unicef ja pakolaisjärjestö UNHCR.

Suurin osa lapsista on paennut muun muassa Jordaniaan, Libanoniin ja Turkkiin.

Unicefin ja UNHCR:n mukaan Syyrian kriisi on kaikkien aikojen suurin humanitaarinen operaatio. Avun tarpeessa on yli 8 miljoonaa ihmistä, joista puolet on lapsia.

– On kysymys kokonaisen viattoman sukupolven selviytymisestä ja hyvinvoinnista, sanoo UNHCR:n pakolaiskomissaari Antonio Guterres.

Järjestöjen mukaan fyysinen rasitus ja psyykkiset oireet ovat vain osa pakolaislasten hätää. Vaikka he ovat päässeet pakoon sodan jaloista, heitä uhkaavat muun muassa joutuminen ihmiskaupan tai hyväksikäytön uhreiksi.

Järjestöt arvioivat, että Syyrian kriisiapuun tarvittaisiin joulukuuhun mennessä yli kahdeksan miljardia dollaria, mutta tästä on rahoitettu vasta noin viidennes.

Lisärahoitusta tärkeämpää kuitenkin olisi Syyrian konfliktin mahdollisimman nopea poliittinen ratkaisu, järjestöjen edustajat sanovat.

(MTV3 - STT)

Oppositio: Yli tuhat kuoli kaasuiskussa – "kuvissa ei näy verta

USA: Syyrian oppositiolla tuskin kemiallisia aseita

YK ei tee tutkintaa Syyrian kaasuiskuepäilyistä

Professori: Syyrian iskun tekijän selvittäminen hyvin vaikeaa

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat