Syyrian presidentinvaalit: "Tunnelma Damaskoksessa surrealistinen"

Syyrialaiset ovat äänestäneet tänään presidentinvaaleissa, joiden arvioidaan päätyvän maata vuodesta 2000 lähtien hallinneen Bashar al-Assadin murskavoittoon. 

Al-Assadilla on vaaleissa kaksi varsin tuntemattomaksi jäänyttä vastaehdokasta, mutta heillä ei uskota olevan mahdollisuuksia voittoon. 

Vaalit käydään keskellä jo kolme vuotta jatkunutta veristä sisällissotaa, jossa on kuollut yli 160 000 ihmistä. Vaalit voidaan järjestää vain osassa maata, sillä al-Assadia vastustavat kapinalliset hallitsevat noin 60:tä prosenttia Syyriasta. 

Länsimaissa vaaleja on kutsuttu farssiksi ja parodiaksi demokratiasta. 

-Äänestys ei täytä vapaiden, reilujen ja läpinäkyvien vaalien kriteerejä. Olen varma että yksikään Nato-maa ei tunnusta näiden niin sanottujen vaalien tulosta, Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen sanoi. 

Sotatoimet jatkuivat myös vaalipäivänä, kun kapinalliset ampuivat kranaatinheittimillä pääkaupunki Damaskoksessa. Hallitus puolestaan hyökkäsi kapinallisia vastaan ilmavoimien koneilla. 

Al-Assad ja hänen brittiläissyntyinen puolisonsa Asma äänestivät tänään Damaskoksessa. Kaupungin kadut oli koristettu presidenttiä ylistävillä julisteilla. 

Damaskoksessa olevan uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan tunnelma kaupungissa oli surrealistinen, kun kaduilla soitettiin al-Assadia ylistävää musiikkia samalla kun kauempaa kuului taistelujen ääniä. 

Vaalien on pelätty vaikeuttavan entisestään Syyrian kriisin ratkaisemista, sillä kapinalliset ovat asettaneet neuvotteluratkaisun ehdoksi al-Assadin luopumisen vallasta. 

Kaikki ulkomaat eivät ole suhtautuneet vaaleihin kielteisesti, sillä al-Assadia tukevat Venäjä, Iran ja Pohjois-Korea ovat lähettäneet vaalitarkkailijoita Syyriaan.  

Lue myös:

    Uusimmat