Syyrian joukot moukaroivat Homsia ennennäkemättömällä voimalla

Hallituksen joukot ovat kiihdyttäneet pommituksia Homsin kaupungissa, Syyriassa.

Kaksi viikkoa sitten alkaneet pommitukset ovat tänään keskittyneet eristyisesti moukaroimaan Baba Armin asuinaluetta.

Uutistoimisto AP:n välittämässä kännykkävideossa kranaatit räjähtävät aivan asutuksen keskellä. Räjähdyksiä on tapahtunut myös lähellä moskeijaa, ja kaupungin taivas on sakeana savusta.

- Tämä on uskomatonta, äärimmäistä väkivaltaa. Emme ole kokeneet tällaista aiemmin. Raketteja on ammuttu noin neljä minuutissa, Syyrian vallankumouskomission edustaja Hadi Abdullah sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Abdullahin mukaan Homsissa on tuhansia ihmisiä eristyksissä maailmalta.

Aktivistien mukaan kaupungista on löydetty tänään yhdeksän ruumista. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Homsissa olisi viime päivien aikana kuollut noin 400 ihmistä ja ainakin 1 800 olisi loukkaantunut. Uutistoimisto AFP:n tavoittaman lääkärin mukaan haavoittuneille ei voida antaa hoitoa, koska tarvittavia välineitä ja lääkkeitä ei ole.

YK:n yleiskokous vaati eilen Syyrian johtoa lopettamaan välittömästi kansannousun väkivaltaisen tukahduttamisen. Protestit Syyriassa alkoivat 11 kuukautta sitten, ja ihmisoikeusjärjestöjen mukaan niiden seurauksena olisi saanut surmansa noin 6 000 ihmistä.

(MTV3 - AP - AFP - CNN)

Lue myös:

    Uusimmat