Mainos

Syyrialaisdiplomaatti irtisanoutui verilöylyn takia

Yhdysvalloissa toiminut syyrialaisdiplomaatti on jättänyt tehtävänsä Houlan verilöylyn takia.

Syyrian Kalifornian-kunniakonsuli Hazem Chehabi sanoi NPR-radion haastattelussa, ettei voi enää jatkaa Syyrian hallinnon edustajana Houlan surmatöiden jälkeen.

Syyrian hallituksen joukot tappoivat Houlan kaupungissa viime viikon lopulla yli sata ihmistä, joista suuri osa oli lapsia.

- Houlan verilöyly oli minulle käännekohta, jonka jälkeen en enää voinut olla hiljaa ja jatkaa asemassani, Chehabi sanoi.

Chehabi on Yhdysvaltain kansalainen ja miljonääri, joka tunnetaan Kaliforniassa hyväntekeväisyystyöstään. Hän on muun muassa johtanut Kalifornian yliopiston Irvinen kampuksen varojenkeruuta. Syyrian kriisin puhjettua opiskelijat vaativat yliopistoa katkaisemaan välit Chehabiin.

Chehabi on toiminut Syyrian kunniakonsulina Kaliforniassa 18 vuotta, ja hänen suvullaan on läheiset suhteet Syyrian presidenttiin Bashar al-Assadiin. Chehabi ei ole huolissaan al-Assadin reaktiosta eroonsa.

- Olen enemmän huolissani synnyinmaastani, maasta jota rakastan ja Syyrian kansan kohtalosta, hän sanoi.

(MTV3 - STT - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.