Syyria on liukumassa täyteen sisällissotaan

Kiivaat taistelut jatkuivat tänään jo viikon täysin piiritettynä olleessa Homsin kaupungissa Syyriassa. Myös maan pääkaupungin Damaskoksen lähiöissä taisteltiin. Opposition mukaan toistakymmentä ihmistä kuoli, lähes kaikki heistä siviilejä.

Damaskoksessa oppositio myös surmasi korkea-arvoisen kenraalin. Hallitus pitää iskua terroritekona.

Tänään Venäjä toisti jälleen, ettei se aio tukea arabimaiden uuttakaan rauhanaloitetta, jota on kierrätetty YK:ssa. Apulaisulkoministeri Gennadi Gatilovin mukaan "päätöslauselman teksti on edelleen puolueellinen".

Asiantuntijoiden mukaan Syyria on lähikuukausina ajautumassa täyteen sisällissotaan.

– Assadin valta vähenee, eikä hän enää hallitse maata. Siviiliuhrien määrä kummallakin puolelle nousee, ennakoi Eurasia-ryhmän tutkija Ayham Kamel.

Syyrian taistelut levisivät tänään myös naapurimaahan Libanoniin. Syyrian hallinnon tukijat ja vastustajat ottivat verisesti yhteen Tripolissa Libanonin pohjoisosassa. Ainakin kaksi ihmistä kuoli tulituksessa.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat