Syyria kiistää kidutusraportin

Syyria kiistää tiistaina julkistetun kidutusraportin tiedot. Oikeusministeriö sanoo raporttia poliittiseksi ja moittii sitä objektiivisuuden ja ammattitaidon puutteesta. 

– Raportin julkistaminen vain päivää ennen Geneve-2-kokousta todistaa kiistatta, että tavoite on kaivaa maata rauhanponnistelujen alta. 

Syyrian valtiontelevisio näytti ministeriön kommentteja samaan aikaan, kun syyrialainen oppositiojohtaja Ahmad Jarba puhui keskiviikkona rauhankokouksessa Sveitsissä. 

Jarba viittasi omassa puheessaan raporttiin. 

– Tällaisia kidutuskuvia ei ole nähty muualla kuin natsien leireissä toisen maailmansodan aikana. 

Raportti perustuu Syyrian sotilaspoliisista loikanneen valokuvaajan ottamiin kymmeniintuhansiin kuviin ja kertomuksiin. Niiden perusteella monia pidätetyistä oli pahoinpidelty ja monet olivat sairaalloisen laihoja. Selvityksen laatineet kolme entistä kansainvälisten tuomioistuinten syyttäjää pitävät loikkarin tietoja luotettavina. 

Uutistoimisto Reuters kertoo lukeneensa raportin. Se ei kuitenkaan ole pystynyt varmistamaan kuvien aitoutta tai saamaan yhteyttä kuvaajaan. 

Raportin oli tilannut Syyrian kapinallisia tukeva Qatar.  

Lue myös:

    Uusimmat