Mainos

SysOpen kasvoi - liikevoitto aleni

SysOpenin liikevaihto kasvoi viime vuonna 37 prosenttia 64,4 miljoonaan markkaan (47,1 miljoonaa vuotta aeimmin). Liikevoitto ennen liikearvopoistoja oli kuitenkin 32 prosenttia aiempaa vuotta alempi 10,5 miljoonaa markkaa.

SysOpen-konsernin liikevaihdosta 80 prosenttia koostui Asiakasratkaisut-yksikön palvelumyynnistä, 11 % Konsultointipalvelusta, 7 % Ohjelmistopalveluista ja 2 % Riskienhallinnasta, yhtiö kertoo tilinpäätöstiedotteessaan.

SysOpenin perusliiketoiminnan kannattavuus säilyi hyvällä tasolla, mutta kokonaisuutena konsernin tuloksen laskuun vaikuttivat etenkin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla aiempaa suuremmat panostukset liiketoiminnan voimakkaaseen kasvuun, yritysostoihin ja niiden valmistelemiseen, palvelutuotekehitykseen, julkisuuskuvan kohottamiseen sekä pörssilistautumiseen, yhtiö kertoo. Konserni kirjasi listautumiseen liittyneet välittömät kulut taseeseen oman pääoman ylikurssirahastoa vähentävästi. Listautumiseen liittyneet välilliset kulut kirjattiin tulosvaikutteisesti suoraan kuluiksi.

SysOpen-konserni on alkuvuoden 2000 aikana panostanut voimakkaasti kasvaneen yhtiöryhmän organisaation virittämiseen sellaiseen muotoon, että se tukee edelleen jatkuvaa kasvua. Hallitus arvioi, että alkaneen tilikauden aikana konsernin liiketoiminta kehittyy ja kasvaa edelleen voimakkaasti tietotekniikkamarkkinoilla yleisesti vallitsevan kovan kysynnän myötä, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.