Syrjäytetty presidentti palasi Kabuliin

Syrjäytetty presidentti saapui Kabuliin taisteluiden riehuessa muualla Afganistanissa.

Talebanien syrjäyttämä Afganistanin presidentti Burhanuddin Rabbani on tänään saapunut Kabuliin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Rabbani saapui pääkaupunkiin tiukasti vartioidussa autosaattueessa. Hänet vietiin meni suoraan kaupungin keskustaan, jossa hänen kerrottiin tapaavan kaupunkia hallitsevan pohjoisen liiton johtoa. Presidentinpalatsin vartijat kertoivat, että Rabbanin odotetaan saapuvan palatsiin myöhemmin päivällä.

Talebanin joukot syrjäyttivät Rabbanin ja karkottivat hänet Kabulista vallankaappauksen yhteydessä vuonna 1996. Pohjoisen liiton joukot valtasivat Kabulin takaisin tiistaina.

Aiemmin päivällä pohjoisen liiton edustajat olivat sanoneet, ettei Rabbani palaa pääkaupunkiin ainakaan kolmeen kuukauteen, ja että maata hallitsee siihen saakka väliaikainen sotilasneuvosto.

Pohjoisen liiton sisällä on ilmeisesti erimielisyyksiä Rabbanin asemasta, eivätkä kaikki osapuolet toivo hänen palaavan valtaan. Rabbani pitää edelleen hallussaan Afganistanin edustajanpaikkaa YK:ssa ja kansainvälisten asiantuntijoiden mukaan hän on avainasemassa, kun Afganistaniin yritetään muodostaa uutta hallintoa.

Taleban tiukoilla Farahissa

Taleban-joukot ovat joutuneet vetäytymään Afganistanin länsiosassa sijaitsevasta Farahin maakunnasta, kertoo Afganistanin uutistoimisto AIP.

AIP:n mukaan maakunnan pääkaupunki Farah on jäänyt kaoottiseen tilaan, kun eri ryhmittymiin kuuluvat taistelijat ammuskelevat toisiaan ja ryöstelevät kauppoja. Useita ihmisiä on kuollut. AIP:n tietojen mukaan talebanit perääntyvät kohti etelässä sijaitsevaa Kandaharia.

Sen sijaan Pohjois-Afganistanissa sijaitsevassa Kunduzin kaupungissa Taleban-sotilaat eivät ole suostuneet antautumaan, vaan kiivaat taistelut jatkuivat lauantaina. Pohjoisen liiton mukaan opposition joukot ovat saartaneet Kunduzin, mutta itse kaupunkiin ei ole vielä menty. Sen sijaan Talebanien asemiin on ammuttu tykeillä ja raketeilla.

Yhdysvaltain B52-pommikoneet tukivat aamulla opposition hyökkäystä pommittamalla Talebanin asemia kaupungin ympäristössä. Alueella arvioidaan olevan noin 30 000 Talebanin sotilasta, joista noin kolmannes on arabeja, pakistanilaisia ja tshetsheenejä.

Ranska mukaan pommituksiin

Ranska lähettää kahdeksan Mirage2000-sotilaskonetta tukemaan Yhdysvaltain johtamia ilmaiskuja Afganistaniin. Koneet lähetetään "lähiviikkoina", sanoi Ranskan puolustusministeri Alain Richard tänään.

Presidentti Jacques Chiracin mukaan Ranska on valmis auttamaan myös humanitaarisissa avustuslennoissa. Poliittisten lähteiden mukaan Mirage-hävittäjät osallistuvat ainoastaan suoraan Osama bin Ladeniin ja hänen al-Quaida-verkostoonsa kohdistuviin iskuihin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat