Syrjäseudut eivät viehätä edes iäkkäitä

Haja-asutusalueet tyhjenevät hyvää vauhtia. Niiden asukkaat ovat ikääntyneet ja vielä kynnelle kykenevät lähtevät "maalikyliin". Haja-asutusalueilla asuu 153 000 65 vuotta täyttänyttä. Heistä yksin asuu kotiaan 37 000, tutkija Pekka Myrskylä kirjoittaa Tilastollisessa aikakauslehdessä.

Monilla syrjäseuduilla neljännes väestä on yksin asuvia vanhuksia, joiden asunnoista puuttuvat arjen mukavuudet. Ei ihme, että syrjäkylien ja taajamienkin vanhukset kuulevat kuntakeskusten kutsun ja lähtevät mökeistään. Syrjäkylille vanhusten muutto on viimeinen kuolonisku.

Haja-asutusalueilla asui liki kaksi miljoonaa suomalaista vielä 1960. Nyt haja-asukkaita on enää 960 000. Muuttoliike taajamiin, kaupunkeihin ja Ruotsiin alkoi, kun maatalous ei enää tarjonnut työtä suurille ikäluokille.

Haja-asutusalueilta hävisivät ensin perhetyövoiman turvin elävät pientilat, sitten kaupat, pankit, postit, koulut ja loputkin palvelut. Mummut ja vaarit jäivät yksin raivaamilleen tiloille. Haja-asukkaista reilu neljäsosa on eläkeläisiä ja kolmasosa työttömiä. Työttömistä suuri osa on ikääntyneitä ja heikosti koulutettuja.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat