Syöpäprofessori: Syövän riskikartoitukseen tulisi hakeutua nykyistä herkemmin

Itä-Suomen yliopiston yleiskirurgian professori Jukka-Pekka Mecklin kehottaa syövän riskiryhmiin kuuluvia hakeutumaan riskikartoitukseen nykyistä hanakammin.

Mecklin sanoo, että henkilöiden, joiden suvussa on periytyvää syöpää, kannattaisi kartoittaa mahdollinen hoitotarpeensa ajoissa.

- Jos kuuluu syövän suhteen riskisukuun ja on pelkoja riskin suhteen, kannattaa hakeutua hoitoon. Oma syöpäriski kannattaisi kartoittaa paremmin. Tarjolla voi olla hyviä ehkäisykeinoja.

Meclin kuuluu kansainvälisen tutkimusryhmään, jonka tutkimuksen mukaan aspiriinin säännöllinen syöminen vähensi syöpäriskiä niillä, joilla oli periytyvä alttius paksusuolisyöpään. Ehkäisevä vaikutus saatiin yhden tabletin, eli 600 milligramman, päiväannoksella. Viitteitä on kuitenkin myös siitä, että sama vaikutus voitaisiin saada vain 100 milligramman annoksella.

- Aspiriinin syömistä varmuuden vuoksi ei voi suositella kaikille, koska kaikki eivät sairastu syöpään. Voimme kuitenkin osoittaa paljon henkilöitä, joilla on lisääntynyt riski syöpään ja tässä aspiriini saattaa auttaa. Näiden tulosten perusteella tullaan antamaan erilaisia ohjeita hoitoa varten. Tavoite on hakea syövän riskiryhmiä, joita voitaisiin auttaa, ja siten kehittää tapoja hyödyntää tutkimustulosta.

Aspiriinilla vaikutusta useisiin syöpiin

Tutkimuksessa aspiriinin todettiin vaikuttavan kaikkiin syöpiin ehkäisevästi.

- Muissa kuin paksusuolensyövissä vaikutus oli jopa selvempi, Mecklin huomauttaa.

Aspiriinin arvioidaan vaikuttavan syöpään usealla tavalla.

– On oletettu, että syövän synnyllä ja kroonisella tulehduksella on yhteys ja olisi loogista ajatella, että aspiriini tehoaa tulehdukseen. Nyt on alettu miettiä, että aspiriinilla saattaa olla myös muita edullisia vaikutuksia siihen, ettei syöpäsoluja pääse syntymään.

The Lancet-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan aspiriinin säännöllinen syöminen vähentää syöpäriskiä sellaisilla ihmisillä, joilla on periytyvä alttius paksusuolisyöpään. Aspiriinin syöminen puolitti syöpäriskin tutkimuksen henkilöillä.

Tulos koskee vain suolistosyövän geeninkantajia. Suomessa heitä arvioidaan olevan noin 5000.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat