Syöpähoitojonot matelevat edelleen

Syöpään sairastuneet joutuvat yhä odottamaan sytostaatti- ja sädehoitojen alkamista viikkokausia. Tuoreen selvityksen mukaan viiveet hoitoon pääsyssä eivät ole monissa sairaaloissa lyhentyneet kahden vuoden aikana juurikaan.

Suosituksen mukaan säde- ja sytostaattihoidot pitäisi aloittaa viimeistään neljän viikon kuluessa. Yleensä sairaaloissa odotusajat olivat pidempiä.

Vain Satakunnan keskussairaalassa ja Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa sytostaattihoidon aloitus oli nopeutunut kaksi vuotta sitten tehdystä selvityksestä selvästi.

Hoitojen viiveitä selvittänyt Suomen Onkologiayhdistys korostaa, että syöpään sairastuneiden pitää päästä hoitoihin nopeasti riippumatta siitä, paljonko heillä on varallisuutta tai missä he asuvat.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat