Syöpään kuolee päivittäin 20 000 ihmistä

Yhdysvaltain syöpäliitto arvioi yli 12 miljoonan ihmisen sairastuvan syöpään tänä vuonna. Arvion pohjana ovat Maailman terveysjärjestön WHO:n alaisen syöpätutkimusjärjestön tilastot.

Syöpään kuolee päivittäin noin 20 000 ihmistä eri puolilla maailmaa. Kuluvan vuoden aikana erilaiset syövät vaativat arviolta 7,6 miljoonan ihmisen hengen. Asiasta kertoo Yhdysvaltain syöpäliitto tuoreessa raportissaan.

Järjestö arvioi yli 12 miljoonan ihmisen sairastuvan syöpään tänä vuonna. Arvion pohjana ovat Maailman terveysjärjestön WHO:n alaisen syöpätutkimusjärjestön tilastot.

- Syöpä on yleistymässä kehitysmaissa samaan aikaan, kun infektiotautien aiheuttamat kuolemat ja lapsikuolleisuus vähenevät, ja yhä useammat ihmiset elävät pitempään, sanoo syöpäliiton edustaja Ahedin Jemal.

Hänen mukaansa syöpä on yleisempää iäkkäämmällä väellä. Kehitysmaiden syöpätilannetta synkistää jemalin mukaan myös tupakoinnin ja rasvaisemman ruokavalion yleistyminen.

Raportissa arvioidaan, että teollisuusmaissa tautiin sairastuu tänä vuonna 5,4 miljoonaa ihmistä ja siihen kuolee 2,9 miljoonaa henkeä, kun taas kehitysmaissa vastaavat luvut ovat 6,7 miljoonaa ja 4,7 miljoonaa.

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 75 prosenttia syöpään sairastuneista lapsista on elossa vielä 5 vuotta sairastumisensa jälkeen, kun taas Keski-Amerikan maissa 48-62 prosenttia lapsista on elossa vielä 3 vuotta taudin saamisen jälkeen.

Teollisuusmaiden naisten yleisimpiä syöpäsairauksia ovat keuhko-, rinta- ja suolistosyövät, kun taas kehitysmaissa kärjessä ovat rinta-, aivo- ja vatsasyöpä. Vauraissa maissa miehet sairastuvat useimmin eturauhas-, keuhko- tai suolistosyöpiin, kun taas kehitysmaissa yleisimpiä taudin muotoja ovat keuhko-, vatsa- ja maksasyövät.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat