Syömishäiriöt piinaavat nuoria naisia

Kuusi prosenttia nuorista suomalaisnaisista on kärsinyt syömishäiriöstä jossain vaiheessa elämäänsä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksen mukaan syömishäiriöt ovat neljänneksi yleisin nuorten naisten mielenterveyshäiriö masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden sekä päihdeongelmien jälkeen.

Sen sijaan nuorilla miehillä syömishäiriöt ovat harvinaisia.

Syömishäiriön sairastaneista kolmasosalla oli ollut laihuushäiriö, eli anoreksia, ja kolmasosalla ahmimishäiriö, eli bulimia.

Tutkimusprofessori Jaana Suvisaari THL:stä kertoo MTV3 Uutisille, että lähipiirille nopeat muutokset nuoren ruokailukätytöksessä ovat hälytysmerkki mahdollisesta syömishäiriöstä.

-Laihuushäiriölle on tyypillistä äkillinen laihtuminen. Jos nuori ei yhtäkkiä halua syödä aikuisten kanssa yhdessä ja jos liikkuminen näyttää muodostuvan pakonomaiseksi, niin ne ovat hälytysmerkkejä. Ylipäänsä voimakkaaseen syömiskäyttäytymisen muutokseen kannattaisi kiinnittää huomiota, toteaa Suvisaari.

THL:n tutkimuksessa on selvitetty ensimmäistä kertaa, kuinka yleisiä syömishäiriöt ovat 20-34-vuotiailla suomalaisilla.

Syömishäiriöön sairastuneella on yleensä keskimääräistä parempi koulutus. Syömishäiriö ei heikennä ammatillista toimintakykyä, mutta aiheuttaa merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta ja usein vaikeuksia ihmissuhteissa.

Syömishäiriökyselyyn vastasi vuosituhannen alussa yli 1 300 ihmistä.

Syömishäiriön sairastaneista lähes neljä viidestä oli jossain vaiheessa ollut hoidossa. Kuitenkin haastatteluhetkellä vain kolmasosa syömishäiriötä sairastavista oli hoidossa. Syömishäiriöitä on vaikea huomata terveydenhuollossa. Oireiden tunnistamiseen on kuitenkin kehitetty seulontamenetelmiä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat