SYL vaatii viimeinkin tasa-arvoa

Suomen Ylioppilaskuntien liitto SYL toivoo, että viimeisetkin naisten ja miesten tasa-arvon vastaiset lait ja viranomaiskäytännöt poistettaisiin.

Näihin kuuluu esimerkiksi veromenettelylaki, jonka mukaan puolisoiden verotus toimitetaan miehen kotikunnassa.
-Veromenettelylaki on jäävuoren huippu erilaisten vanhoillisten virastokäytäntöjen päällä. Se noudattaa samaa linjaa kuin esimerkiksi monen sosiaaliviraston käytäntö toimittaa tuen hakijasta riippumatta sosiaaliviraston päätökset miehelle koska "mies nyt on perheen pää", arvostelee SYL:n hallitus kannanotossaan.

Kannanotossa arvioidaan, että puolisoiden verotuksen käsittelylle miehen kotikunnassa ei ole olemassa mitään järkeviä perusteluja. Verokunnan määräämisen tulisi SYL:n mukaan olla kunkin avioparin oma valinta.

-Suomessa tulisi jo päästä eroon miesnormista - ajattelusta, jonka mukaan on luontevaa ja itsestäänselvää pitää miestä perheen asioista päättävänä ja perhettä edustavana henkilönä, kannanotossa tiivistetään.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat