Syksyä ilmassa - loppuviikolla lämpöä vain 10-15 astetta

Tiistain jälkeen sää viilenee syksyisiin lukemiin koko maassa. Lämpötilat ovat loppuviikolla yleisesti vain noin 10-15 asteessa. Runsaimmat sateet tulevat alkuviikolla.

Sää viilenee tällä viikolla reilusti. Vielä tänään etelässä päästään monin paikoin yli 20 asteeseen, idässä jopa lähelle hellelukemia. Pohjoisessa tulee runsaita sateita. Rankimmat sateet saadaan Pohjanmaalla sekä Etelä- ja Keski-Lapissa. Seassa voi olla myös ukkosia.

Maanantai-iltana etelään saapuva voimakas matalapaine liikkuu tiistain aikana Suomen yli ja tuo mukanaan rankkoja sateita Lappia lukuun ottamatta. Eniten sataa todennäköisesti idässä, missä sateet voivat jatkua vielä keskiviikkonakin.

Matalapaineen jälkeen keskiviikkona pohjoisesta alkaa virrata Suomeen kylmää ilmaa ja lämpötilat laskevat syksyisiin lukemiin. Lämpötilat ovat yleisesti päivisin vain noin 10-15 asteessa, pohjoisessa voidaan mennä jo alle 10 asteen. Lukemat putoavat 5-10 astetta alkuviikosta.

– Loppuviikon lämpötilat ovat tyypillisiä syyskuun puolivälin lämpötilalukemia, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Ilma on viikon mittaan harmaata ja kalseaa. Runsaimmat sateet saadaan alkuviikosta, loppuviikolla paikoittaiset sateet ovat enimmäkseen tihkusadetta.

Lämpötilojen laskusta huolimatta syksyiset säät tuskin tulevat vielä pysyvästi.

– Tämän hetken ennusteen mukaan näyttää siltä, että ensi viikolla sää lämpenee ainakin jonkin verran, sanoo Aleksi Jokela.

Katso keskiviikkoon asti ulottuvat alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat