Syksy saa: Yöpakkasia jo etelässäkin – viikonloppuna vielä käänne lämpimään

Matalapaine tekee ilmasta kolean koko maassa ja erityisesti etelässä. Viikonlopusta on kuitenkin tulossa aurinkoinen ja lämmin.

Etelään on nousemassa matalapaine, joka tuo alueelle hyvin koleaa ilmaa, sanoo meteorologi Pekka Pouta. Yöllä on ollut jo pakkastakin.

– Yllättäen kaikkein kylmin paikka on etelässä, Pouta kertoo.

Tiistaista on tulossa viikon kylmin päivä koko maassa. Yöpakkaset tulevat ensi yönä myös pohjoiseen.

Itäisimmässä Suomessa luvassa on myös kovaa tuulta, joka saattaa aiheuttaa vahinkoja.

– Itäisimpään osaan maata yltää sadetta ja kovia tuulenpuuskia.

Ihan kertarysäyksellä syksyyn ei kuitenkaan olla siirtymässä. Viikonloppuna luvassa on lämmintä säätä.

– Ensi viikonloppu näyttää hyvältä. Lämpöiseltä ja aurinkoiselta.

Lue myös:

    Uusimmat