Syksy saa vielä odottaa – lämpö jatkuu ensi viikollakin

Meteorologi Markus Mäntykannas kertoo, että maanantaina suuressa osassa maata lämpötilat ovat viisi astetta keskimääräistä korkeammalla. 

Syksy saa yhä odottaa, sillä kesäisen lämmin sää jatkuu myös alkavalla viikolla.

- Maanantaiaamuna voi olla monin paikoin sankkaakin sumua, mutta sumun hälvetessä auringon tieltä päästään maan eteläosissa 20 asteen tietämille. Lapissa on 10-15 astetta, sanoo Mäntykannas.

Tiistain ja keskiviikon aikana sää muuttuu hieman epävakaisemmaksi.

-Etelässä ja lännessä voi sadella ja jopa ukkonenkin jyrähdellä.

Mäntykannaksen mukaan epävakaisesta säästä huolimatta ilma pysyy kuitenkin lämpimänä.

– Loppuviikoksi sää näyttäisi poutaantuvan uudelleen, toteaa meteorologi.

 

Lue myös:

    Uusimmat