Sydneyssä opiskelijamellakoita

Australian suurimmassa kaupungissa Sydneyssä intialaisopiskelijat ovat mellakoineet öisin viime viikkojen aikana. Kepein ja pesäpallomailoin aseistautuneet mellakoitsijat ovat hyökänneet Lähi-idästä kotoisin olevia ihmisiä vastaan.

Kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun intialaiset opiskelijat vastasivat väkivaltaisesti heihin kohdistuneisiin väkivallantekoihin. Australialaisten poliisiviranomaisten mukaan väkivaltaisuuksissa ei ole kyse rasistisista mellakoista.

Sydneyssä on kuitenkin ollut jännitteitä Lähi-idästä ja Intiasta kotoisin olevien välillä. Intiassa intialaisopiskelijoihin kohdistuneet väkivallanteot ovat kuohuttaneet tunteita ja nostattaneet pientä mediamylläkkää. Intialaismedia onkin nimennyt tapaukset "currynmurskauksiksi". Australian libanonilaisyhteisön tiedottaja myönsi avoimesti jännitteiden olemassaolon, ja lupasi yhteisöjen johtajien toimivan väkivaltaisuuksien lopettamiseksi.

Intialaisiin kohdistuneet väkivallanteot ovat aiheuttaneet jopa diplomaattista kitkaa Intian ja Australian välille. Australian pääministeri Kevin Rudd on asettanut ilmavoimista tutkintakomitean selvittämään väkivaltaisuuksia.

KATSO KUVAA AUSTRALIAN OPISKELIJAMELLAKOISTA

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat