Sydäntalvi kylmä ja vähäsateinen

Ilmatieteen laitoksen mukaan joulu- ja tammikuu olivat hyvin kylmiä koko maassa. Kylmin talven kuukausista oli tällä kertaa tammikuu.

Sydäntalven eli joulu-helmikuun keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa sekä Oulun läänissä 2-3 astetta ja Lapin läänissä 1-2 astetta kauden 1971-2000 keskiarvoa kylmempi. Kylmempiä tai yhtä kylmiä talvia kuin nyt on ollut vuodesta 1971 lähtien vain 4-6 kertaa.

Vaikka talvi 2002-2003 jää muistiin kylmänä, on siihen mahtunut myös vesisateita, joita saatiin erityisen paljon tammikuussa. Viime kuussa maan etelä- ja keskiosassa satoi tihkua tai vettä 6-8 päivänä eli selvästi keskimääräistä useammin.

Suurimmat talvisateet tulivat sydäntalvella Koillismaalla ja Kuusamossa. Maan etelä- ja keskiosissa talvisateet jäivät puolestaan selvästi tavallista vähäisemmiksi. Talvisateiden jakautuminen näkyi hyvin myös lumipeitteessä, joka oli paksuimmillaan 60-100 senttiä maan itäosassa, Kainuussa ja Koillismaalla sekä Keski-Lapissa. Helmikuun lopussa myös lounaissaaristo oli valkean, joskin ohuen lumen peittämä.

Föhntuuli lämmitti helmikuuta


Helmikuu alkoi hyvin kylmänä, mutta kova pakkanen hellitti pian. Päiväsaikaan aurinko ja kuun puolenvälin jälkeen myös föhntuuli lämmittivät ilman suojasääksi. Helmikuu oli kylmin Kainuussa ja Koillismaalla ja leudoin lounaissaaristossa.

Helmikuussa satoi Ilmatieteen laitoksen mukaan koko maassa vähän. Aurinko paistoi koko maassa tavanomaisen määrän, 40-80 tuntia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat