Sydänpotilaiden hoito tehostuu Tampereella

Tampereelle perustetaan Suomen ensimmäinen sydäntautien osaamiskeskus Tampereen yliopistollisen sairaalan yhteyteen.

Erikoislääkärit työssään

Tampereelle perustetaan Suomen ensimmäinen sydäntautien osaamiskeskus. Tampereen yliopistollisen sairaalan yhteyteen perustettavaan erillisyksikköön keskitettään alan huippuosaaminen. Tavoitteena on hoitaa samalla rahalla entistä enemmän potilaita, nykyistä premmin lopputuloksin.

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ohitusleikkaukseen pääsyä joutuu pahimmillaan odottaamaan puolitoista vuotta. Runsas prosentti odottajista menehtyy jo ennen leikkausta.

Vajaan kahden vuoden kuluttua toimintansa aloittava sydänkeskus lupaa entistä parempaa hoitoa, entistä nopeammin.

- Uskomme, että silloin kun saamme odotusajat lyhyemmiksi niin myöskin kuolleisuus vähenee sitä myötä, sanoo osaston ylilääkäri Matti Tarkka, Tampereen yliopistollisen sairaalan sydänkirurgian yksiköstä.

Jonojen uskotaan vetävän paremmin kun kaikki sydänpotilaiden hoitotoiminnot keskitetään yhteen yksikköön.

- Ehdottomasti saadaan tehoa, kun potilas ei seilaa eri yksikköjen eli vuodeosastojen, leikkaussalien jne. välillä vaan hänet hoidetaan keskitetysti samojen lääkärien toimesta, samoissa fyysisissä tiloissa. Sairaalalaitos on perinteisesti hyvin jäykkä ja hierarginen systeemi. Tämä on todellakin hyvin merkittävä muutos. Tietyllä tavalla sitä voisi verrata armeijaan, jossa eri aselajeja yhdistetään toisiinsa, osaston ylilääkäri Kari Niemelä Tampereen yliopistollisen sairaalan kardiologisesta yksiköstä sanoo.

Tehoa haetaan myös hoitojaksoja lyhentämällä. Tällä hetkellä sydänpotilaat viipyvät sairaalassa keskimäärin yhdeksän vuorokautta. Sydänkeskuksen vuodeosastolla keskimääräinen hoitoaika puristetaan viiteen vuorokauteen.

- Parasta hoitoa on nopeasti tehty diagnoosi, oikea hoito, oikea hoitopäätös. Tämä säästää huomattavasti turhissa hoitovuorokausissa, jolloin säästynyt raha voidaan käyttää aktiivisiin hoitotoimenpiteisiin, kuten esimerkiksi varjoainekuvauksiin, pallolaajennukseen tai ohitusleikkaukseen. Nopea, aktiivinen hoito säästää meidän laskelmiemme mukaan noin 400 euroa per potilas, Niemelä jatkaa.

Osaamiskeskusajattelu valtaa alaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. Sydänkeskuksen lisäksi työnalla on kaksi muuta osaamiskeskusta:toinen tekonivelkirurgian ja toinen silmäkirurgian allalle.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 25.03.2002).

Lue myös:

    Uusimmat