Swedish Meats hyväksyi HK Ruokatalon tarjouksen

Swedish Meats järjestää vielä toisen kokouksen ensi viikolla, mutta se on uutistoimiston mukaan enää muodollisuus.

Ruotsalaisen lihayhtiön Swedish Meatsin edustajisto hyväksyi osuuskunnan myynnin HK Ruokatalolle. Päätös merkinnee, että vuoden vaihteessa Itämeren alueelle syntyy suuri suomalaisvetoinen lihakonserni, joka ottaa nimekseen HK Scan.

Kaupan lopullinen läpivienti tarvitsee vielä sääntömuutoksen, johon tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö.

Kiistelty kauppa meni tänään läpi äänin 46-26 Tukholmassa pidetyssä kokouksessa. Suomen ja Ruotsin pöytäliput liehuivat 300 miljoonan euron lihayhtiökaupan kunniaksi.

- Täällä tuli selkeästi enemmistöpäätös siitä, että Swedish Meats liittää toimintansa HK Ruokataloon. Uusi pörssiyritys HK Scan lähtee liikkeelle vuoden alussa, sanoi HK Ruokatalon hallituksen puheenjohtaja Marcus Borgström Tukholmassa.

- Tämä merkitsee parempaa valmiutta hoitaa toimituksia ja olla kilpailukykyinen. Tästä muodostuu varsinainen Itämeren allianssi, hän kommentoi osuustoiminnallisen Swedish Meatsin edustajiston tekemää päätöstä.

Myös Swedish Meatsin toimitusjohtaja Magnus Lagergren oli päätöksen tyytyväinen.

- Tietysti olisi ollut vieläkin parempaa, jos olisimme jo nyt olleet täysin yksimielisiä, mutta oli aika päättää. Ja kuten naimakaupassakaan ei riitä, että uusi puoliso on kaunis ja rikas. Tärkeää on, että myös muut arvot ovat kohdallaan.

- Olen tehnyt tämän kaupan eteen töitä puoli vuotta ja kokenut, että johtotasolla kummankin yhtiön henkilökemiat ovat toimineet erinomaisesti. Meillä on samoja näkemyksiä ja arvoja, Lagergren perusteli STT:lle myyntipäätöstä. Hän uskoi myös, että 21. joulukuuta pidettävä toinen edustajiston kokous siunaa kaupan.

Osuuskunta tarvitsee kuitenkin kaupan lopullista läpivientiä varten sääntömuutoksen, johon tarvitaan kahden kolmasosan enemmistön edustajistossa eli selvempi ero kuin tänään kaupasta päätettäessä. Sääntömuutoksesta ei äänestetty tänään.

Sääntöjä täytyy vielä muuttaa

Edustajiston kokoukseen päättäjänä osallistunut lihantuottaja Anders Andersson kertoi ymmärtävänsä uusia suomalaisia kollegoja. Hän kannatti kauppaa.

Andersson kasvattaa sikojen lisäksi lampaita Itä-Götanmaalla sijaitsevalla tilallaan.

- Heillä, jotka äänestivät vastaan, ei ollut esittää mitään vaihtoehtoa. Me kaikki tunnemme toisemme aika hyvin, ja meillä oli kunnon keskustelu, mutta ei se mitenkään kiihkeäksi mennyt, Andersson kertoi kokouksen kulusta.

Osuustoiminnallinen Swedish Meats on Ruotsin suurin elintarvikeyhtiö. Sillä on 22 500 tuottajaomistajaa.

Myös suomalainen Atria oli kiinnostunut Swedish Meatsista ja teki oman ostotarjouksensa.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 13.12.2006)

Lue myös:

    Uusimmat