SVT: 28-vuotias mies omisti Tukholmassa räjähtäneen auton

Ruotsin poliisi tutkii 28-vuotiaan miehen osuutta Tukholman lauantaisiin räjähdyksiin, kertovat ruotsalaiset tiedotusvälineet. Tukholman keskustassa eilen noin kello 17 räjähtänyt auto oli kirjattu miehen nimiin, kertoo Ruotsin televisio SVT.

SVT:n mukaan saman miehen epäillään räjäyttäneen itsensä hetkeä myöhemmin parin sadan metrin päässä. Kaksi sivullista loukkaantui lievästi keskellä jouluruuhkaa tapahtuneissa räjähdyksissä.

Poliisi on päivän aikana tehnyt kotietsinnän ja eristänyt miehen asunnon Tranåsissa, joka sijaitsee noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta lounaaseen.

Uutistoimisto AFP:n mukaan islamistinen Shumukh al-Islam -sivusto sanoo julkaisseensa Tukholman iskun tehneen miehen nimen ja valokuvan. Sivusto kutsuu miestä marttyyriksi - termi, jota islamistit käyttävät puhuessaan itsemurhaiskijöistä.

Ruotsin poliisi on ollut toistaiseksi vaitonainen epäillyn henkilöllisyydestä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat