Svenniksen futis- ja naiskronikka

Sven-Göran Eriksson, Stefan Löfgren: Svennis. Elämäni pelit. Otava. 2014. 378 s.

Arvio: Janne Hopsu

Värmlannin Torsbystakin voi päästä pitkälle, jos on annettu riittävästi itseluottamusta. Sven-Göran Eriksson (s. 1948) on osa pitkää listaa jalkapallossa menestyneitä ruotsalaisia. Kentällä hän ei päässyt kakkosdivarin Degerforsia pidemmälle. Valmentajasaavutukset ovat sen sijaan tuntuvat. Ja elämä sen ulkopuolella, jos mitaksi otetaan naisseikkailut.

Futismaailmassa Svenniksenä tunnettu mies on pitänyt päiväkirjaa vuosikymmeniä. Tämä näkyy – tai tuntuu - vasta kirjan epilogissa. Silloin aiemmin kerrotun alta kuoriutuu tunteva, haavoittuva, epäröivä, ikääntyvä Svennis.

Hän ja kirjan toinen kirjoittaja ovat varmasti nojanneet päiväkirjoihin pitkin matkaa. Tuskin Svennis muuten muistaisi vuosikymmenien mittaisen uran käänteitä niin tarkkaan. Valmentaja itsekin myöntää, että värmlantilaisena hän ei ole oppinut liikaa tunteilemaan. Niinpä kirja on kronikka, tapahtumien kuvausta ajan saatossa. Voitot, tappiot ja naiset.

Politiikkaa kirjassa ei ole. Isän puolelta hän kertoo olevansa kaukaista sukua pitkäaikaiselle sosialidemokraattiselle pääministerille Tage Erlanderille. Se siitä. Tapaaminen Nelson Mandelan kuittautuu neljällä sanalla: ”mikä oli suuria kunnia”.

"Ei ongelmia itseluottamuksen kanssa"

Svennis sai valmentajana lentävän lähdön. Kolmekymppisenä suurseura IFK Göteborgin ruoriin. ”Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia itseluottamukseni kanssa.” Ego ja sopiva valmennustaktiikka saivat Enkelit voittamaan UEFA-cupin 1982.

Sukseeta seurasi siirto Euroopan isoille kentille. 1980-ja -90-luvuilla hän valmensi Portugalin ja Italian isoja seuroja. Hän tosin sai Italian lehdistössä kyseenalaisen lempinimen Il Perdente Successo, ”menestyvä häviäjä”. Pokaalit pakenivat, kunnes Laziossa kaikki osui kohdalleen.

Valinta Englannin maajoukkuevalmentajaksi ensimmäisenä ei-englantilaisena oli iso juttu, eivätkä hänen saavutuksensa olleet lopulta huonot. Sen jälkeen alkoi valmennuksellinen ja taloudellinen alamäki, joka on vienyt hänet nyt Kiinaan. Välissä hän kertoo ajastaan mm. thaimaalaisen Thaksin Shinawatran omistamassa Manchester Cityssä (Svennis kertoo olleensa tietämätön miehen miljardöörin vehkeilyistä).

Rahat lähes katosivat

Svennis lähes tuhlautti omaisuutensa. Hän luotti Englannin-vuosinaan väärään taloudelliseen neuvonantajaan. Hän ei ollut pätkääkään kiinnostunut, miten hänen miljooniaan sijoitettiin ja käytettiin. Melkein yhtä käsittämätön on Englannin valmentajan pallilta eroon johtanut nk. valesheikki-skandaali. Absurdein matka lienee ollut Pohjois-Koreaan, johon liittyi hämärää öljykauppaa ja ilmeisesti yritys vaikuttaa siihen, että maa arvottaisiin sopivaan alkulohkoon MM-kisoissa 2010. Niin ei tosiaankaan käynyt.

Jos Svennis olisi päässyt valmentamaan kaikkia seuroja, joiden penkin päähän hän oli omien sanojensa mukaan lähellä päästä, tai jos seurat olisivat kuunnelleet hänen neuvojaan, Euroopan futis näyttäisi ainakin hieman toisenlaiselta.

Svenniksen itsetyytyväisyys käy välillä sietämättömäksi. Mutta jossain vaiheessa herää sääli. Kun ura hiipuu nopeasti, hän huomaakin olevansa erehtyväinen. Siviilielämässä koteja myydään ja naiset vaihtuvat tiuhaan. (Hänen lapsensa tuskin nauttivat kirjan lukemisesta.)

Naisia riitti

Svennis ei naisjuttujaan piilottele. Yhdestä lukuisista kumppaneistaan, Faria Alamista, hän sanoo: ”Faria oli sekä seksikäs että nokkela, juuri minun tyyppiäni”. Italian vuosistaan hän kertoo, kuinka hänen pitkäaikainen ex-vaimonsa sanoi kerran: ”Lyön vetoa mitä vain, että Nancy Dell’Olio päätyy Mister Erikssonin sänkyyn, ellei ole jo tehnyt sitä.”

Pienen loven tähän casanovamaiseen menoon löi – tosin ei kirjan sivuilla – Svenniksen yksi rakastajattarista, ruotsalainen Ulrika Johnsson. TV-tähden mukaan seksi Svenniksen kanssa oli yhtä jännää kuin Ikean huonekalun kokoamisohje.

Svennis ei luonut menestystään yksin. Hänen taustanaan ja tukenaan oli vuosikymmenet värmlantilainen futisvelho Tord Grip. Svennis ei peittele hänen osuuttaan. Yksi kirjan luvuista on Tord.

Ote epilogista: ”Minä jätin Ankin [lastensa äidin ja vaimonsa] jalkapallon takia. Minä en voinut olla aina paikalla lapsiani varten. Veljelleni oli varmasti vaikea elää minun varjossani. Minun vanhempani kärsivät hiljaisesti.”

Mutta Svenniksellä on yhä se tärkein. Jalkapallo, vaikka sitten sateisessa Guangzhoussa.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa

Lue myös:

    Uusimmat