Sveitsissä yhä satoja juutalaisilta ryöstettyjä maalauksia

Sveitsin museoissa ja yksityisissä kokoelmissa on yhä satoja natsien juutalaisilta ryöstämiä maalauksia ja muita taideteoksia, kertoi Sonntags Blick -lehti tänään. Niiden arvo on yhteensä satoja miljoonia Sveitsin frangeja.

Lehti oli haastatellut sveitsiläistä historioitsijaa Thomas Buombergeriä, joka on viimeksi kuluneen vuoden aikana tutkinut Sveitsin roolia Hitlerin armeijan ryöstämien taide-esineiden liikkeissä. Buomberger sanoi, että Sveitsissä tähän asti löydetyt 77 maalausta ovat vain jäävuoren huippu ja todellisuudessa ryöstettyjä taideteoksia on kymmenen kertaa tämä määrä. Buomberger on tehnyt tutkimuksensa Sveitsin kulttuuriministeriön toimeksiannosta. Tutkimus julkaistaan ensi syksynä, ja siinä paljastetaan myös niiden henkilöiden nimet, jotka ovat hankkineet itselleen ryöstettyä taidetta.
-Minusta on selvää, että näiden mustien lampaiden nimet saadaan julki ja heidän anastamansa taideteokset palautetaan entisille omistajilleen, Buomberger sanoi lehden haastattelussa.

Uudet syytökset voivat entisestäänkin vahingoittaa Sveitsin mainetta ulkomailla ja aiheuttaa korvausvaatimuksia natsivainojen uhreilta ja näiden jälkeläisiltä. Sveitsin liikepankkeja vastaan on jo nostettu kanteita ns. nukkuvien pankkitilien omistuskiistassa. Muun muassa Yhdysvalloissa natsivainojen uhrit tai näiden omaiset vaativat pankeilta miljardien dollareiden korvauksia, koska pankit eivät ole palauttaneet tileillä olevia varoja oikeille omistajille. Buomberger arveli, että tutkimukset juutalaisilta ryöstettyjen taideteosten kohtalosta Sveitsissä kestävät vuosia. Lehden mukaan esineitä on jo jäljitetty Baselin, Bernin ja St. Gallenin museoihin. Taideteoksia on myös yksityisissä kokoelmissa ja pankkiholveissa.

Lue myös:

    Uusimmat