Sveitsissä estettiin isku israelilaiskonetta vastaan

Pohjoisafrikkalainen ryhmä aikoi ilmeisesti ampua israelilaisyhtiön matkustajakoneen alas Geneven lentokentällä.

Sveitsin viranomaiset kertovat estäneensä iskusuunnitelman israelilaista El Al -lentoyhtiötä vastaan. Lehtitietojen mukaan pohjoisafrikkalainen ryhmä oli aikonut ampua yhtiön matkustajakoneen alas Geneven lentokentällä.

Sveitsin yleisen syyttäjän mukaan seitsemän iskua suunnitelleen ryhmän jäsentä on pidätetty kuukauden aikana tehdyissä ratsioissa. Ryhmän kerrottiin tehneen yhteistyötä Ranskassa ja Espanjassa toimivien terroristisolujen kanssa.

Ryhmä rahoitti toimintaansa pankkiryöstöillä saaduilla varoilla. Sveitsin tiedotusvälineiden mukaan suunnitteilla ollut isku muistutti Kenian Mombasassa vuonna 2002 tehtyä iskua. Tuolloin israelilaista konetta kohti ammuttiin kaksi ohjusta, jotka eivät kuitenkaan osuneet kohteeseensa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat