Sveitsin vesiurheiluturma vaati ainakin 19 uhria

Sveitsin seikkailuonnettomuudessa kuolleiden määrä on kasvanut yhdellä. Pelastustyöntekijät ovat löytäneet vielä yhden uhrin, mikä nostaa kuolleiden määrän yhdeksääntoista.

Sveitsi, onnettomuus vuorilla


Uhrien joukossa on viiden eri maan kansalaisia. Sveitsin poliisin mukaan uhrit ovat Australian, Uuden Seelannin, Britannian, Etelä-Afrikan ja Sveitsin kansalaisia.

Turistiryhmä joutui kuohuvan kosken armoille eilen Sveitsin keskiosassa Interlakenin lähistöllä. 19 kuoli, kuusi loukkaantui ja lisäksi kaksi seurueen jäsentä on yhä kateissa.

Seikkailuretkellä mukana olleet nuoret laskeutuivat köyden varassa rotkoon tarkoituksenaan laskea koski uiden. Raju ukkosmyrsky kuitenkin yllätti ja vuolaasti tulviva joki vei heidät mennessään. Ulkopuoliset hälyttivät apua huomatessaan ruumiita ajautuvan jokea pitkin Brienz-järveen.

Seikkailijoilla oli varusteina pelastusliivit, märkäpuku ja kypärä. Canyoning on uusi vesiurheilulaji missä uidaan virran mukana. Usein
seikkailijat käyttävät apunaan köysiä hurjissa kuohuissa. Interlaken alue on hyvin suosittu paikka harjoittaa lajia.

Onnettomuustutkijat ihmettelivät, miksi retkeä ei oltu peruutettu myrskyvaroituksesta huolimatta. Eilen paikallisessa sääilmoituksessa oli varoitettu ukkosesta Alpeilla, mutta siinä ei kerrottu kehittyisikö ukkonen kovaksi myrskyksi.

Lue myös:

    Uusimmat