Sveitsin vaalijulisteet tekivät ulkomaalaisista mustia lampaita

Sveitsin oikeistolaista kansanpuoluetta on kritisoitu avoimesta rotuvihasta.

Sveitsin oikeistolainen kansanpuolue on joutunut rasismisyytösten kohteeksi tehtyään ulkomaalaisista vaalijulisteissaan mustia lampaita.

Julisteessa kolme valkoista lammasta potkaisee yhden mustan pois Sveitsin lipun päältä. "Lisäturvallisuuden puolesta", juliste lupaa. Iskulause viittaa siihen, että puolue haluaa karkottaa maasta rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset.

Kansanpuolue SVP-UDC:n on Sveitsin parlamentin suurin ryhmä, mutta ei istu hallituksessa. Puolue on ratsastanut pitkään tiukalla suhtautumisella ulkomaalaisiin. Aiemmin tänä vuonna puolue vaati moskeijoiden rukoustornien eli minareettien kieltämistä.

Julistetta on kritisoitu avoimesta rotuvihasta. YK:n rotusyrjintäedustajakin on pyytänyt selvitystä asiasta.

Sveitsin vasemmisto on käynyt kampanjaa vastaan paitsi paheksunnan, myös huumorin voimin.

Esimerkiksi hallituksessa istuvan Radikaalipuolueen naissiipi on vastalauseena painattanut julisteita lihaksikkaan mustan miehen rintamuksesta. "Haluatteko häätää mustat lampaat? Me emme", juliste ilmoittaa.

Kansanpuolue itse ei ole ollut kritiikistä millänsäkään. Puolueelle ennustetaan voittoa lokakuun lopun parlamenttivaaleissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat