Sveitsiläisväite: Jeltsin mukana lahjusjutussa

Venäjän presidentti Boris Jeltsin on sekaantunut suoraan sveitsiläisen rakennusfirman Mabetexin lahjusskandaaliin, väittää sveitsiläinen radioasema DRS. Mabetex on ollut mukana laajoissa rakennushankkeissa Moskovassa.

DRS-radioaseman mukaan sveitsiläisen Ticinon kantonin syyttäjänvirasto on vahvistanut, että lahjusrahoja on virrannut paitsi Jeltsinin lähipiirille myös presidentille itselleen. Asiasta kertoi myös italialaislehti Corriere della Sera internetsivuillaan eilen. Jeltsin on DRS:n kertomien vahvistamattomien tietojen mukaan saanut Mabetexilta mahdollisesti jopa miljoona dollaria.

Mabetex on osallistunut mm. Kremlin ja Venäjän parlamenttirakennuksen korjaustöihin. Urakoiden arvo on ollut noin 335 miljoonaa dollaria.

Mabetex kiisti syytöksen

Mabetexin johtaja Behgjet Pacolli kiistää lahjussyytökset venäläisen Sevodnja-lehden haastattelussa. Pacollin mukaan syytösten tarkoituksena on jälleen kerran mustata Jeltsinin ja hänen hallintonsa maine. Corriere della Seranmukaan Pacolli oli järjestänyt Jeltsinille ja hänen tyttärilleen Tatjana Djatshenkolle ja Jelena Okulovalle luottokortit, joiden laskuista Pacolli huolehti.

Jeltsin on viestimien saamien tietojen mukaan käyttänyt säästeliäästi korttiaan, mutta esimerkiksi Tatjana Djatshenko olisi saanut pelkästään yhden päivän kuluessa aikaan peräti 62 000 markan luottokorttilaskun.

Djatshenko toimii Jeltsinin neuvonantajana ja Okulova on naimisissa lentoyhtiö Aeroflotin johtajan kanssa. Pacollin, joka on syntyperältään Kosovon albaaneja, epäillään myös siirtäneen miljoona dollaria Jeltsinin nimiin unkarilaiseen pankkiin ennen presidentin Unkarin-vierailua vuonna 1994.

Kreml: Ei pankkitilejä ulkomailla

Kreml ilmoittaa, ettei presidentillä, hänen vaimollaan eikä näiden kahdella tyttärellä ole pankkitilejä ulkomailla. -Tietyissä viestimissä äskettäin julkaistuihin tietoihin viitaten haluamme huomauttaa, etteivät Venäjän presidentti, hänen vaimonsa tai hänen tyttärensä ole missään vaiheessa avanneet tilejä ulkomaisissa pankeissa, Kremlin tiedottaja sanoo uutistoimisto Reutersille.

Tiedottajan mukaan Jeltsin ja hänen perheensä on ilmoittanut tulonsa lain vaatimalla tavalla. Myös korjausurakoista päättänyt Kremlin kiinteistöpäällikkö Pavel Borodin kiistää häneen kohdistetut syytökset. Venäläislehdet kertoivat jo alkukesästä, että Borodinilla ja tämän tyttärellä oli valtakirja käyttää Pacollin pankkitiliä sveitsiläisessä pankissa. Tilin kautta olisi venäläistietojen mukaan kulkeutunut 3,5 miljoonaa dollaria kolmen vuoden aikana.

Sveitsin viranomaiset ovat jo pitkän aikaa tutkineet Mabetexin asioita Venäjän syyttäjänviraston pyynnöstä. Syyttäjänvirasto sanoi torstaina, etteivät sen tutkimukset kohdistu Jeltsinin lähipiiriin.
(STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat