Suvi Saxén pidätetty virantoimituksesta

Poliisi epäilee Saxénia velallisen rikoksesta ja kirjanpitorikoksesta. Nyt juttu on edennyt syyteharkintaan.

EU-puheenjohtajuussihteeristön erityisasiantuntija Suvi Saxén on pidätetty määräaikaisesti virastaan. Virasta pidättäminen liittyy aikaisempiin talousrikosepäilyihin.

Helsingin poliisi sai viikko sitten valmiiksi esitutkinnan Saxénin talousrikosjutussa. Poliisi epäilee Saxénia velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta. Nyt juttu on edennyt syyteharkintaan. Teot liittyvät hänen omistamansa kongressitoimiston konkurssiin. Saxén on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Saxén on työskennellyt erityisasiantuntijana joulukuusta saakka. Sitä ennen hän toimi EU-puheenjohtajuussihteeristön päällikkönä. Hänet laitettiin syrjään johtotehtävästä joulukuussa. Alivaltiosihteeri Heikki Aaltosen mukaan Saxén siirrettiin, koska rikosepäilyt olivat syöneet liikaa hänen uskottavuuttaan.

- Hänen toimintaedellytyksensä siinä ympäristössä ja kentällä olivat huonontuneet. Ilmeni, ettei hän nauti luottamusta alan keskuudessa.

Kun poliisin esitutkinnan lopputulos varmistui, Saxén joutui jättämään myös erityisasiantuntijan tehtävän. Aaltosen mukaan virasta pidättämistä pohditaan uudelleen syyteharkinnan valmistuttua. Jos syyttäjä päättää nostaa syytteet, hyllyttäminen jatkunee.

Syyte talousrikoksesta pari vuotta sitten

49-vuotias Saxén on ollut talousrikosrikoksesta epäiltynä aiemminkin. Aiempi tapaus johti syytteeseen törkeästä petoksesta.

Syyttäjä vaati Saxénille rangaistusta siitä, että tämän yritys Congress Management Systems Oy jätti maksamatta hotellista tilaamansa lähes 16 000 euron arvoiset majoitukset. Syyte kaatui, koska sitä pari vuotta sitten käsitellyt Helsingin käräjäoikeus ei löytänyt rikoksesta riittävästi näyttöä.

Jutussa oli kyse Helsingissä vuonna 2000 pidetystä kongressista, jonka osallistujille Saxén oli varannut hotellihuoneita. Koska Congress Management Systemsillä oli ollut jo jonkin aikaa luottohäiriömerkintöjä, hotelli halusi maksun ennakkoon. Yritys maksoi huoneet verkkopankin kautta. Rahat eivät kuitenkaan päätyneet hotellille, sillä tilillä ei ollut riittävästi katetta.

Oikeus katsoi, että Saxén erehdytti hotellia tahallaan tai ainakin tuottamuksellisesti salatessaan yrityksensä maksukyvyttömyyden. Tuomioistuimen mukaan ei kuitenkaan voitu varmuudella osoittaa, etteikö Saxénilla olisi ollut aikomusta maksaa huoneita myöhemmin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat