Suvaitsevillakin vanhemmilla kestää tottua lapsen homoseksuaalisuuteen

Suvaitsevaisillakin vanhemmilla kuluu usein vuosi sopeutua täysin oman lapsensa homoseksuaalisuuteen.

Turussa vieraileva yhdysvaltalaisprofessori Michael LaSala muistuttaa, että vaikka lapsi on saattanut totutella ajatukseen jo vuosien ajan, vanhemmilla prosessi alkaa usein vasta lapsen kertoessa homoudestaan tai lesboudestaan.

LaSala neuvoo vanhempia olemaan kysymättä asiasta lapseltaan suoraan. Sen sijaan asiaan liittyviä lapsen pelkoja voi helpottaa luomalla ulostulolle positiivisen ilmapiirin.

– Lapsi ei ole välttämättä itsekään vielä varma omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan, ja suorat kysymykset voivat hämmentää häntä lisää, LaSala toteaa.

Suorien kysymysten sijaan vanhempi voi esimerkiksi ottaa ääneen myönteisesti kantaa homoseksuaalisuutta koskeviin keskusteluihin tai kommentoida positiivisesti julkisuudessa esiintyviä homoseksuaaleja.

– Kaikille nuorille asiasta ei muodostu kriisiä. He saattavat olla kiinnittymässä homoyhteisöön, ja vanhemmille kertominen on luonteva osa prosessia, LaSala sanoo.

LaSala puhuu tänään Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän perheasian keskuksen ja Turun yliopiston järjestämässä koulutustilaisuudessa.

Lue myös:

    Uusimmat