Mainos

Suurvahingot aiheuttanut Imatran kauppapalo oli tuhotyö

Valintatalon palo Imatran Karhumäessä sytytettiin tahallaan. Poliisi pidätti aamupäivällä imatralaisen 32-vuotiaan miehen teosta epäiltynä. Hän on kuulusteluissa tunnustanut.

Roskalaatikosta liikkeelle lähtenyt tulipalo tuhosi Valintatalon myymälärakennuksen ja sen kellaritiloissa toimineen ravintolan. Imatran palopäällikkö Ulf Westerstråhle arvioi vahinkojen nousevan miljoonaan euroon.

Palokunnan hälytti aamulla kello kuuden jälkeen töihin menossa ollut henkilö, joka havaitsi palon rakennuksen ulkopuolella olleessa roskalaatikossa. Westerstråhlen mukaan palokunnan ehtiessä paikalle tuli oli jo levinnyt kattorakenteisiin niin pahoin, ettei myymälää voitu enää pelastaa.

Palossa tuhoutui vajaan 400 neliön myymälä sekä ravintola. Myymälässä palaneet tuotteet lisäsivät tuntuvasti vahinkojen rahallista määrää. Ainuttakaan ihmistä ei rakennuksessa ollut.

Paloa oli sammuttamassa kaikkiaan kymmenkunta yksikköä Imatran, Lappeenrannan ja Joutsenon palokunnista.

Pidätettyä miestä epäillään tuhotyöstä. Poliisi päättää tiistaihin puoleen päivään mennessä, vaaditaanko miestä vangittavaksi.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.