Suurtulvia odotettavissa P-Pohjanmaalla ja Koillismaalla

Keskimääräistä suurempi kevättulva on varmistumassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Koillismaalla. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta kerrottiin tänään, että "ainekset" tällaiseen ovat olemassa.

Tulvan lopullisen rajuuden ratkaisee vasta sulamisvaiheen säätila. Tällä haavaa näyttää siltä, että tulvahuiput siirtyvät koko alueella toukokuulle.

Lumen vesiarvot ovat kasvaneet kuluneella viikolla. Myös sulamisen alkaminen on viivästynyt entisestään. Lumen vesiarvot ovat ajankohtaan nähden koko alueella keskimääräisiä arvoja vähintään 1,2 kertaa suuremmat.

Suurimmat poikkeamat ovat Siika- ja Pyhäjokialueiden latvoilla sekä Koillismaalla. Jäät ovat yleensä keskimääräiset tai heikommat.

Ennakkotyöt jäiden heikentämiseksi aloitetaan Temmes- ja Kiiminkijokisuistoilla ensi viikolla, ympäristökeskuksesta kerrottiin.

Oulun merivartioalue tiedotti tänään heikoista jäistä Hailuodon edustalla. Jää on paikoitellen erittäin haurasta. Myös avoimia paikkoja saattaa jo esiintyä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat