Suurtulvat liikuttelevat maamiinoja Balkanin katastrofialueella

Tulva peittää Bosniaa ja Kroatiaa 1:53

Pelastustyöt jatkuvat Balkanilla, missä Savajoen vedenpinnan pelätään edelleen nousevan. Tähän mennessä tulvat ovat vaatineet ainakin 45 ihmisen hengen. Joki on viime päivinä tulvinut tuhoisasti Serbiassa, Bosniassa ja Kroatiassa. 

Tulvakatastrofin uhreja uhkaa myös uusi vaara, kun tulvat ja maanvyörymät liikuttelevat Bosnian sodan aikaisia maamiinoja niiden alkuperäisilta paikoilta. Paikoin myös miinakentistä kertovat kyltit ovat huuhtoutuneet tulvavesien mukana.

– Olen kuullut kolmesta eri tapauksesta, jossa miinoja on löydetty pihalta tai ne ovat tulleet esiin paikoissa, missä niitä ei pitäisi olla. Tällä hetkellä ei vielä tiedetä, millaisen riskin miinat aiheuttavat, kertoo Etyjin Bosnia-operaation varapäällikkö Nina Suomalainen Sarajevosta puhelimitse MTV Uutisille.

Suomalainen kuitenkin korostaa, että miinoja suurempi ongelma on puhtaan juomaveden puute.

– Tuhansien ihmisten kodit ovat veden vallassa ja kaivot ovat saastuneet. Monet ihmiset ovat menettäneet kaiken. Täällä ei juurikaan kotivakuutuksia ole, joten talot on rakennettava tai peruskorjattava kokonaan, jotta niistä saa tulevaisuudessa asumiskelpoisia, sanoo Suomalainen.

Tulvien vaatimien uhrien määrän pelätään edelleen nousevan, sillä pelastustyöntekijät eivät ole päässeet lukuisiin veden saartamiin kyliin.  

Lue myös:

    Uusimmat