Mainos

Suurpalo Bangkokin keskustassa

Suurpalo tuhosi Tungmahamekin slummialueen jättäen arviolta 3 000-4 000 ihmistä kodittomiksi. Kuolleita tai loukkaantuneita ei kuitenkaan tiettävästi ole.

Bangkokin keskustassa syttyi varhain tänään suurpalo, joka tuhosi lähes kaikki Tungmahamekin slummialueen seitsemisensataa hökkeliä. Vaikka tuhkatiheään asuttu slummi paloi lähes maan tasalle, ei viranomaisille iltaan mennessä ollut tullut tietoja kuolleista tai loukkaantuneista.

-Tulipalo kosketti noin 600 perhettä slummialueella sekä 48 perhettä poliisin asuntoloissa. Tämä tarkoittaa, että 3 000-4 000 ihmistä on jäänyt kodittomiksi, kertoi poliisikomentaja Phanurat Meepien uutistoimisto AFP:lle.

Palopaikka sijaitsee lähellä Australian ja Saksan lähetystöjä sekä lukuisia loistohotelleja. Myös Yhdysvaltain armeija esikunta on palopaikan lähellä. Silminnäkijöiden mukaan musta, paksu savupilvi nousi satojen metrien korkeuteen taivaalle. Tungmahamekissa oli noin 7 000 asukasta.

Useat paloautot saapuivat paikalle, missä epätoivoiset asukkaat raahasivat tavaroita kodeistaan suojaan liekeiltä. Silminnäkijöiden mukaan paikalliset asukkaat yrittivät tukahduttaa liekkejä yhdessä lukuisten vapaaehtoisten kanssa.

-Tulipalot alueella ovat tavallisia, mutta yleensä onnistumme sammuttamaan ne. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan käynyt, summasi Tungmahamekin asukas Soonthron Saeeng.

Slummien hökkelit paloivat räjähdysmäisesti, koska Bangkokissa ei ole satanut kuukausiin. ITV-televisiokanavan mukaan kyseessä oli pahin tulipalo pääkaupungissa 17 vuoteen.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.