Suuromistaja Novator vaatii rankkoja muutoksia Elisaan

Suuromistaja uskoo, että Elisalla on mahdollisuudet parempaan tuloskehitykseen.

Suuromistaja Novator vaatii operaattoriyhtiö Elisaa järjestämään ylimääräisen yhtiökokouksen. Islantilaisyhtiö ehdottaa Elisan jakamista kahtia ja hallituksen vaihtoa.

Yhtiö korosti vaatineensa muutoksia Elisan toimintaan jo vuoden alusta, mutta tuloksetta. Novatorilla on reilun 10 prosentin siivu Elisasta, mutta yhtiön mukaan se on saanut tukea ehdotuksilleen myös muilta Elisan suurilta osakkeenomistajilta.

- Hallitus ei palvele osakkeenomistajien etuja, ja siksi joudumme pyytämään ylimääräistä yhtiökokousta, jossa voimme tarttua asiaan muiden osakkeenomistajien kanssa, perusteli Novatorin perustaja ja johtaja Thor Björgslfsson.

Islantilaisyhtiö sai vipinää Suomen telemarkkinoille jo vajaat kolme vuotta sitten, kun se teki ostotarjouksen Saunalahdesta. Novatorin lähdettyä liikkeelle myös Elisa innostui ja lopulta onnistuikin ostamaan Saunalahden. Näitä peruja Novator on yhä Elisan suurin yksittäinen omistaja, sillä se ehti hankkia ison siivun Saunalahdesta.

- Valitettavasti emme ole nähneet sellaista kehitystä, johon uskomme Elisalla olevan mahdollisuuksia. Elisan osakkeen hinnasta voi päätellä, että osakemarkkinat ovat kanssamme samaa mieltä, korosti Björgslfsson tiedotteessa.

Elisan osake on viimeisen kahden vuoden aikana kivunnut reilut kolmekymmentä prosenttia Helsingin pörssissä, mutta viimeisen vuoden ajalta nousua on kertynyt vain muutama prosentti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat