Suurmyymälöiden vaikutuksista ei tiedetä tarpeeksi

Monet suurmyymälöiden synneiksi leimatut näkemykset asetetaan kyseenalaisiksi Helsingin kauppakamarin ja kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksessa.

Tutkimuksessa osoitetaan mm., ettei kauppa ole Suomessa keskittynyt sen enempää kuin muuallakaan. Suuryksiköiden vaikutukset työllisyyteen voivat olla yhtä hyvin myönteisiä kuin kielteisiäkin.

Tutkimuksen tehneen Liiketaloudellisen tutkimuslaitoksen tutkijat summaavat, ettei kaupunkikeskusten näivettymisestä myöskään ole nykytilanteessa kysymys. Heidän mukaansa keskustojen elävöittämiseksi ei koskaan aiemmin ole tehty yhtä paljon kuin nyt.

Ympäristöministeriön työryhmä haluaa puolestaan hillitä automarkettien perustamista.

Keinoksi työryhmä esittää kaavoitusta: suurmyymälöitä voisi jatkossa rakentaa vain kaavassa erityisesti tätä tarkoitusta varten varatuille paikoille. Lisäksi pitäisi hankkia naapurikuntien lausunto asiasta.

Työryhmän tavoitteena on hillitä kauppojen siirtymistä keskustoista ja asuntoalueilta kaupunkien reunamille. Ryhmän esitykseen jätettiin neljä eriävää mielipidettä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat