Suurmyymälöiden sijoittelua ruvetaan valvomaan

Kaupan suurmyymälöiden sijoittamisen nykyistä tehokkaampaa ohjausta kaavoituksen keinoin pyritään toteuttamaan nopeutetulla aikataululla. Tarkoituksena on saada tämä rakennuslain kokonaisuudistukseen liittyvä yksityiskohta voimaan jo kuluvan vuoden lopulla tai viimeistään ensi vuoden alusta.

Hallitus pääsi tänään iltakoulussaan periaatteessa yksimielisyyteen tästä paljon keskustelua herättäneestä asiasta. Ympäristöministeriö perustelee nopeutettua aikataulua sillä, että uusimmat selvitykset osoittavat suurmyymälöitä olevan suunnitteilla varsin runsaasti eri puolilla maata.

Tapa, jolla tämä tavoite toteutetaan, on kuitenkin vielä epäselvä. Iltakoulussa keskusteltiin lähinnä siitä, että asia kirjattaisiin nykyiseen lakiin. Uudessa rakennuslaissa se voitaisiin hoitaa siirtymäsäännöillä. Joka tapauksessa se sisällytetään tulevaan uuteen rakennuslakiin.

Tavoitteena on hillitä suurmyymälöiden jatkuvaa lisääntymistä kuntien keskustojen ja asuntoalueiden ulkopuolelle. Kaupunkien keskustoja halutaan elvyttää. Samalla pyrkimyksenä on vähentää liikennettä ja liikenteen päästöjä Taustalla on se havainto, että kaupan siirtyminen kaupunkien laitamille näivettää keskustoja. Riippuvuus henkilöauton käytöstä lisääntyy, mikä luonnollisesti hankaloittaa autottomien talouksien kaupassakäyntiä.

Lue myös:

    Uusimmat