Suurlähettilään tyttären Suomessa kuvaama teurastus kauhistuttaa USA:ssa

Dokumenttielokuvat ovat levittäytyneet Helsinkiin jo 13. kerran.

DocPoint esittelee tänä vuonna noin 130 dokumentaarista teosta, 40 kansainvälistä vierasta ja laadukkaan valikoiman kotimaisten tekijöiden tuotantoa.

Festivaalilla nähdään myös amerikkalaisen Jessica Oreckin dokumentti suomalaisten poronkasvattajien elämästä. Jessica Oreck on Yhdysvaltain Suomen suurlähettilään Bruce Oreckin tytär.

Hän seurasi Sallassa vuoden ajan poroja kasvattavan Aatsingin perheen elämää.

Jessica Oreckin mielestä dokumentissa kuvastuu amerikkalaisista lännenelokuvista tunnusomainen maskuliinisuus ja hyvyys.

Yhdysvalloissa elokuva on otettu hyvin vastaan, mutta poron teurastamiseen liittyvää kohtausta on kauhisteltu.

Oreckin mielestä teurastuksen kauhistelu Yhdysvalloissa on hullunkurista.

- He kyllä pystyvät katsomaan toisille ihmisille tehtyä äärimmäistä väkivaltaa, mutta he eivät puhu lapsilleen siitä, että mistä heidän ruokansa tulee, toteaa Oreck.

Oreck on ahkerasti kiertänyt elokuvansa kanssa festivaaleilla, sillä festivaalit auttavat pienen budjetin elokuvia löytämään levityskanavia.

DocPointin elokuvissa ja keskustelutilaisuuksissa pureudutaan tänä vuonna mm. ydinvoimaan ja naisasiaan.

Festivaalin päävieras, brittiläinen Kim Longinotto tunnetaan erikoisista ja koskettavista naistarinoistaan. Myös dokumenttielokuvien tekijöinä on nykyisin yhä enemmän naisia.

DocPoint jatkuu sunnuntaihin asti.

Lue myös:

    Uusimmat