Suurkanalat huijanneet tukia

Useat suurkanalat ovat ilmeisesti vuosien ajan onnistuneet kiertämään tilakohtaista tukirajoitusta. Tukea on haettu bulvaaniyritysten tai tilalla asuvien perheenjäsenien nimissä. 2000-luvun aikana kanaloiden tukia on maksettu liikaa jopa useiden miljoonien eurojen arvosta.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) epäilee, että useat suurkanalat ovat vuosia kiertäneet tilakohtaista tukirajoitusta. Viraston mukaan kiertäminen on ollut mahdollista valvonnan riittämättömyyden vuoksi.

VTV kertoo, että tukea on haettu bulvaaniyritysten tai tilalla asuvien perheenjäsenten nimissä. Perusteetonta tukea epäillään maksetuksi viime vuonna arviolta 0,5-1 miljoonaa euroa.

Rajoituksia uskotaan kierretyn joissakin tapauksissa vuosien ajan. VTV arvioi, että koko 2000-luvun aikana kanaloiden tukia on maksettu liikaa useiden miljoonien eurojen arvosta. Perusteettomat tuet tulee periä takaisin valtiolle korkoineen.

Kananmunia

Maa- ja metsätalousministeriö aikoo selvittää epäilyttävät tapaukset. Ministeriöstä kerrotaan, että heillä on tarkastuskertomus tällä haavaa tutkittavana. Toimia on todennäköisesti odotettavissa syksyn mittaan.

Valvonta vaikeaa

VTV katsoo, että tukirajoituksia on voitu kiertää valvonnan puutteiden ja vaikeuden vuoksi. Nykylainsäädännöstä ei esimerkiksi selviä, milloin samassa pihapiirissä asuvia hakijoita voidaan pitää itsenäisinä maataloudenharjoittajina.

Viraston mukaan ongelmat ovat olleet tiedossa maa- ja metsätalousministeriössä sekä Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksessa, mutta silti rajoituksia on valvottu melko yleispiirteisesti.

Erityisasiantuntija Ahti Hirvonen maa- ja metsätalousministeriöstä lupaa, että myös valvontapuolta selvitetään. Hän kertoo, että kanalat elävät parhaillaan nopeiden muutosten aikaa.

- Tilakoko kasvaa ja tilojen määrä vähenee roimaa vauhtia. Samaan aikaan on tämmöistä yhtiömuotojen hakemista, elikä osakeyhtiömuotoa esimerkiksi on tehty yhä enemmän.

Hirvonen pitää tuotantokustannusten alentamista ja tuotannon rationalisoimista hyvänä asiana. Hänestä on syytä myös miettiä, onko lainsäädäntö pysynyt kehityksen mukana.

Suomessa tuetaan kananmunien tuotantoa noin 10 miljoonalla eurolla vuosittain. Tukea maksetaan yhdelle hakijalle enintään 20 000 kanasta. Rajoituksella pyritään vähentämään munien ylituotantoa ja estämään tehdasmaisten munantuotantotilojen syntyminen, missä ei kuitenkaan ole onnistuttu.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat