Suuripäälle sakkoja lahjusrikkomuksesta

Korkein oikeus on tuominnut sisäministeriön korkean virkamiehen Keijo Suuripään sakkoihin lahjusrikkomuksesta. KKO:n ennakkopäätöksen mukaan rallia harrastanut Suuripää ei olisi saanut ottaa sponsoritukea yritykseltä, johon ministeriöllä oli liikesuhde.

Rikosylitarkastaja Keijo Suuripää

¨


Korkein oikeus määräsi ylikomisario Keijo Suuripään maksamaan 40 päiväsakkoa. Hänen tuloillaan summa on 532 euroa. Tuomio voi johtaa Suuripään irtisanomiseen ministeriön poliisiosastolta.

Juttu liittyy poliisirallin sponsorointiin vuosina 1997-1998. Suuripää oli tuolloin sisäasiainministeriön poliisiosaston rikosylitarkastaja. Vapaa-aikanaan hän harrasti poliisiralliautoilua. Suuripää oli pyytänyt ja saanut järvenpääläiseltä tietokonealan yritykseltä noin 3000 euroa tukea ralliharrastukseensa. Samoihin aikoihin sisäministeriö oli hankkinut yritykseltä atk-laitteita noin 33000 eurolla. Suuripään nimi oli viitteenä osassa laskuista. Niiden yhteissumma oli 8000 euroa.

Helsingin hovioikeus katsoi kaksi vuotta sitten, että Suuripään menettely saattoi heikentää viranomaistoiminnan luottamusta. Hovi piti tekoa kuitenkin vähäisenä ja hylkäsi syytteen lahjusrikkomuksesta.

KKO eri mieltä

Korkein oikeus tuli eri tulokseen. KKO:n sovelsi Suomen erittäin tiukkoja lahjuspykäliä. Lain mukaan lahjusrikkomusta koskevan rangaistussäännöksen soveltaminen edellyttää, että vastaanotettu etu on ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Lahjusrikkomukseen syyllistyminen ei siis edellytä sitä, että lahjuksen ottaminen on vaikuttanut tai sillä on pyritty vaikuttamaan viranomaisen toimintaan. Se riittää, että sillä on voinut olla vaikutusta ulkopuolisen näkökulmasta.

KKO totesi lisäksi, että "poliisin ja yksittäisen poliisimiehen puolueettomuudelle ja tasapuolisuudelle voidaan jo poliisitoiminnan luonteen johdosta asettaa tavanomaista korkeammat vaatimukset". Tätä korosti vielä se, että Suuripää toimi noihin aikoihin talousrikostorjunnan projekteissa.

"Se seikka, että Suuripää on toistuvasti vastaanottanut taloudellista etua yhtiöltä, johon sanotulla osastolla on ollut jatkuva liikesuhde, on omiaan herättämään ulkopuolisissa epäilyksiä poliisitoimen hankintoihin liittyvien asioiden käsittelyn puolueettomuudesta", KKO lausui.

Tämän takia Suuripään toiminta oli heikentänyt luottamusta viranomaistoimintaan. KKO totesi myös, että Suuripään oli hänen koulutuksensa ja asemansa takia täytynyt itse ymmärtää toimintansa vaikutus.

Suuripää tuomittiin 40 päiväsakkoon ja lisäksi maksamaan saamansa noin 3000 euron etuus valtiolle.

Väärennysjuttu kesken KKO:ssa

Suuripään ralliharrastus poiki hänelle myös toisen syytteen. Siinä kyse oli Belgiassa poliisiralliin osallistuneen auton vääristä tunniste- ja rekisteritiedoista. Maaliskuussa 2002 Helsingin hovioikeus tuomitsi Suuripään 60 päiväsakkoon väärennyksestä.

Suuripää on hakenut tästä jutusta valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Valitusluvan käsittely on kesken.

Suuripää oli virasta pidätettynä heinäkuusta 1998 helmikuuhun 2001, mutta on nyt palannut töihin sisäministeriön poliisiosastolle.

Naulapää odottaa

Poliisiylijohtaja Reijo Naulapää piti tapausta valitettavana. Näitä on viime aikoina ollut, Naulapää sanoi ja viittasi rattijuopumuksesta tuomittuun apulaispoliisipäällikkö Erkki Hämäläisen tapaukseen.

Naulapään mukaan nyt on syytä odottaa KKO:n ratkaisua väärennysjutun valituslupaan. Sen päätöksen jälkeen voidaan harkita Suuripään edellytyksiä jatkaa virassaan.

Naulapään mukaan vaihtoehtoja ovat lähinnä varoitus tai irtisanominen. Hän huomautti kuitenkin, että on mahdollista, että Suuripää voi jatkaa virassaan. Poliisiylijohtaja viittasi opetusministeriön ylijohtaja Harri Syväsalmeen, joka jatkoi virassaan vaikka hänet tuomittiin lahjuksen ottamisesta sakkoihin KKO:ssa vuonna 1997. Nykyisin Syväsalmi on virkavapaalla opetusministeriöstä ja toimii maailman antidopingjärjestö Wadassa

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat