Suurin osa tsunamiavustuksista yhä käyttämättä

Suurin osa tsunamirahoista on edelleen Suomessa. Melkein vuosi katastrofin jälkeen tuhoalueen auttamiseen kerätyistä rahoista on käytetty vain kolmannes. Loput rahat ovat edelleen pankkitileillä tai valtion obligaatioissa.

Viiden suurimman järjestön tsunamikeräyksissä suomalaiset lahjoittivat kaikkiaan 34 miljoonaa euroa. Ehdottomasti suurimman potin kokosi Punainen Risti, joka sai kasaan huikeat 31 miljoonaa euroa. Tästä rahasta on tähän mennessä käytetty vähän yli viisi miljoonaa. Järjestössä pidetään kuitenkin hyvänä asiana, että rahaa on runsaasti jäljellä

- Ensimmäistä kertaa lähihistorian aikana on sellainen tilanne, että järjestöllä on rahaa jälleenrakentamiseen, yleensä raha on loppunut hätäapuvaiheeseen, kertoo SPR:n viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho.

Myös Kirkon ulkomaanavussa ollaan tyytyväisiä siihen, että rahaa riittää jälleenrakennukseen, mutta myönnetään, että paikan päällä tilanne näyttää toiselta. Moni väliaikaissuojissa, kuten teltoissa elävä kaipaa jo omaa pysyvää kotia. Kirkon ulkoomapu keräsi avustuksia 4,2 miljoonaa euroa, josta on käytetty reilu 40 prosenttia.

Suomen Unicefin kohdalla tilanne on yksinkertainen, kaikki rahat on tilitetty eteenpäin emojärjestölle. Suomessa Unisef keräsi noin 2,9 miljoonaa euroa. Kansainvälisesti Unicefin rahoista on ensimmäisenä vuonna käytetty kolmannes.

Pelastakaa lapset -järjestö keräsi tsunamin uhreille miljoonan verran. Rahoista on käytetty yli puolet. Rahat on jaettu tasaisesti Intian, Sri Lankan ja Indonesian kesken.

Ripeimmin rahansa on saanut liikenteeseen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida. Järjestö on käyttänyt saamastaan 1,8 miljoonan euron avustuspotista lähes 95 prosenttia.

- Meillä oli tsunamialueella henkilökuntaa jo entuudestaan sekä äärettömän hyvät yhteistyökumppanit. Tämä on varmasti suurin syy siihen, että olemme saaneet käytettyä suurimman osan keräysvaroista ja ulkoasianministeriön meille myöntämästä tuesta, kertoo Fidan humanitaarisen avun päällikkö Anneli Karras.

Suurin syy avustusten siirron hitauteen on avustusoperaation valtavuus:

- Sri Lankassa rakennettiin ennen tsunamia noin 5000 asuntoa koko vuodessa, nyt pitäisi rakentaa 50 000 asuntoa yhdessä vuodessa. Resurssit loppuvat, rakennusmaa loppuu, työmiehet loppuvat. Kaiken saaminen uuteen alkuun vaatii oman aikansa, kertoo SPR:n viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 04.12.2005)

Lue myös:

    Uusimmat